Raahen kirjasto

Etusivu » Uncategorized » FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

Raahen kaupunginkirjasto/pääkirjasto

040 135 6799
ma - pe 09 - 19
la 09 - 16

Arkisto

Kategoriat

Kirjan kansi: Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa. Matkalaukkua kantavan naisen siluetti, alareunassa kivikkoa ja lentävä lintu.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 2020.

Tommi Kinnusen teos Ei kertonut katuvansa on tarina Lapin sodan vaikutuksista ja naisista, jotka palaavat aiempien liittolaisten, mutta nykyisten vihollisten palveluksesta takaisin kotiinsa Suomeen, isänmaahan, jonka he ovat muun kansan silmissä hylänneet.

Tarina alkaa vuoden 1945 Norjan pohjoisosista, jossa maan miehittäneet saksalaiset ovat sodan hävittyään palaamassa kotikonnuilleen. Heidän seuranaan on ollut suomalaisia naisia niin rahan, rakkauden kuin uusien kokemustenkin perässä. Laivoihin otetaan kuitenkin vain saksalaisia ja heidän jälkeläisiään synnyttäviä naisia. Muut naiset joutuvat odottamaan tuomiotaan täydessä tietämättömyydessä siitä, mitä tuleman pitää.

Naiset joutuvat vankileirille, josta heidät kuljetetaan Suomeen autojen lavoilla. Yksi autoista jättää lastinsa Suomen ja Norjan rajalle, Kilpisjärven liepeille. Naisista viisi päättää kävellä koteihinsa läpi poltetun Lapin tietämättä lainkaan, mitä matkalla, saatika kotona on vastassa.

Nämä viisi naista ovat Irene, Aili, Siiri, Veera ja Katri. Suurimmassa roolissa heistä on Irene, urkurin rouva pienestä pitäjästä.

Irene oli päätynyt saksalaissotilaiden palvelukseen etsiessään uusia kokemuksia vanhan, tylsäksi ja merkityksettömäksi käyneen elämänsä tilalle. Hän oli tullut Norjaan Klaus-nimisen upseerin mukana, ja alkoi työskennellä sotilaiden kanttiinissa. Irene on luonteeltaan arka, ja kuten hän itsekin kuvailee itseään, hän ajattelee asioista jo etukäteen pahinta. Hän ei tee matkalla itse aloitetta askareissa tai päätöksissä, vaan ennemminkin seuraa muiden naisten tekemisiä ja toimii niiden mukaisesti.

Siirillä on naisten joukossa eräänlainen johtajan rooli. Hänhän se alunperinkin päätti kävellä kotiin. Naiset vieroksuvat hänen haluaan kulkea miesten saappaissa korkokenkien sijaan ja pelonsekaisin tuntein ihailevat hänen rohkeuttaan mennä kohti suuriakin haasteita.

Aili on naisista vanhin, vaatimaton ja hieman pessimistinen sairaanhoitaja. Veera taas on nainen, joka ei kadu tai häpeä, vaikka Irenen ja muiden naisten mielestä joistain asioista voisi olla syytäkin hävetä. Nuorin heistä on Katri, perheensä vanhin lapsi, joka oli joutunut äitinsä kuoleman jälkeen hoitamaan lukuisia sisaruksiaan ja taloa. Hän oli halunnut saksalaisten mukaan rahan perässä, mutta löysi sieltä myös rakkauden.

Kinnunen kertoo naisista ja heidän taustoistaan taidokkaasti pala palalta matkan aikana, kuten ihmiset tavallisestikin tutustuvat toisiinsa pikkuhiljaa. Jopa Irenen, päähenkilön, lukija oppii tuntemaan kunnolla vasta tarinan loppupuolella. Tieto tulee esille lähinnä Irenen havaintojen ja ajatusten kautta, mikä tuntuu myös luonnolliselta lukijan silmissä. Tiedon vähittäinen lisääntyminen lisää myös tarinan kiinnostavuutta: kun kaikkea ei kerrota heti, lukija alkaa janota lisää tietoa, ja näin kirja tulee luetuksi kuin itsestään.

Lisäksi Kinnunen kuvailee hyvin taidokkaasti naisten tuntemuksia ja ajatuksia matkan aikana, oikeastaan niin hyvin että lukijana itsekin pystyin samaistumaan joihinkin heidän tuntemuksiinsa, vaikka elän aivan eri ajassa ja tilanteessa kuin he.

Mielestäni yksi teoksessa esiin nouseva teema on itsensä löytäminen ja uusi alku. Matkan

aikana naisilla on aikaa miettiä, mitä he haluavat elämällään tehdä, ja oikeastaan heidän on pakko pohtia tulevaa selvitäkseen: heidän kotinsa ja heidän koko entinen elämänsä on historiaa, eikä kotona olla välttämättä valmiita ottamaan vastaan.

Irene oli aloittanut uuden elämän pohtimisen jo lähtiessään Klausin mukaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi valmiimpi kuin muut ajatusprosessinsa kanssa, oikeastaan päinvastoin. Kinnunen kuvailee Irenen tuntemuksia näin: “Ireneä houkutti pysähtyä tähän, menneen ja tulevan välimaastoon. – – Mutta sellaista mahdollisuutta ei ollut, – -. Oli pakko jättää jotakin taakseen ja mennä kohti sellaista, josta ei tiedä.” Siiri taas kuvailee tuntevansa itsensä vahvemmaksi kuin koskaan ennen, ja tämä saa matkasta uutta voimaa ja toivoa tulevaan.

Mutta näiden viiden naisen lisäksi myös koko Suomen kansa joutuu aloittamaan alusta, erityisesti poltetussa Lapissa, jossa lähestulkoon kaikki on mennyttä. Ja tämä, koko kansan uusi alku ja tulevaisuus, on asia, jota Irene pohtii peläten: “Jospa he sodan rikkomat luovat maailman, jossa rikkinäisyys olikin tavallisuutta?”

Teos on varmasti yksi mieleenpainuvimmista romaaneista, joita olen eläissäni lukenut. Kinnunen tuo esille paljon minulle uusia asioita Suomen historiasta, asioita, joita en ole aiemmin osannut ajatellakaan. Voin lämpimin mielin suositella tätä kaikille, joita vähänkään kiinnostaa uudenlainen näkökulma kansastamme ja monista vaietuista asioista historiassamme.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: