Raahen kirjasto

Etusivu » Uncategorized » Sari Nurro: Matkakirjat

Sari Nurro: Matkakirjat

Raahen kaupunginkirjasto/pääkirjasto

040 135 6799
ma - pe 09 - 19
la 09 - 16

Arkisto

Kategoriat

Raahen kaupunginkirjasto ja Raahen Kirjaklubi Ry järjestävät tietokirjalukupiirejä neljä kertaa vuodessa. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teemansa ja aihepiirin kirjoista kutsutaan puhumaan paikallisia alan asiantuntijoita ja harrastajia. Tietokirjalukupiirit ovat avoimia kaikille eikä niitä varten tarvitse lukea esiteltäviä kirjoja etukäteen. Toukokuun tapahtuman vieraana oli ”vähän muutakin kuin Raahen kirkonmäkeä” nähnyt kotiseutuaktiivi ja kunnallispoliitikko Sari Nurro, jonka valinnoissa näkyivät Yhdysvalloissa ja Afrikassa asutut vuodet.

Kiinnostuin Raahen ja Suomen ulkopuolella olevasta maailmasta lapsena 1970-80-luvuilla. Kiinnostuksen herättivät tietokirjasarjat, tuon aikakauden kotien trendijuttu.  Tietokirjasarjoissa valokuvat, piirrokset, kartat ja muu liiteaineisto olivat erittäin laadukkaita ja mielikuvitustani ruokkivia.

En pidä Lonely Planet -tyyppisistä opaskirjoista. New Yorkissa asuva ystäväni Suomeen tulleessaan osti Lonely Planet Finland -matkaoppaan. Opaskirjan Suomi-tietoa luettuaan hän kysyi, onko Raahe erämaassa, koska ainut kaupunki Tampereen ja Turun pohjoispuolella oli Rovaniemi, koska siellä on joulupukinmaa.

Lähtiessäni vuosituhannen vaihteessa YKn päämajasta Liberiaan Länsi-Afrikkaan, kamerunilainen YK-kollega suositteli matkakirjaksi sisällissodan tuhoaman maan historian ymmärtämiseen englantilaisen Graham Greenen kirjaa ”Journey without maps” 1930-luvulta. Sodan tuhoamasta Liberiasta ei ollut tietokirjallisuutta, ainoastaan uutisointia 15 vuotta kestäneestä sisällissodasta. Journey Without Maps kirja kertoo lähes 600 km matkasta Liberian halki. Greene käytti matkan aikana paikallisia oppaita.

Asuin Liberiassa v. 2003-2006. Greenelle matka Liberiaan oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolelle tekemä. Liberian sisäosia ei nykyisinkään ole kovin tarkkaan kartoitettu ja kuvaavaa on, että USA:ssa 100 vuotta sitten oli tehty Liberian sisäosista kartta, jossa sisämaan kohdalla oli valkoinen läiskä ja johon oli kirjoitettu ”kannibaalit”. Matkustin Liberiassa niin paljon, että olen käynyt jokaisessa 15 maakunnassa. Greene kirjoitti mm. surkeasta kansanterveydestä; maassa oli vain kourallinen lääkäreitä. Lähtiessäni Liberiasta kansanterveyden tila oli yhä heikko, kodinhoitajamme mies kuoli saatuaan ”hiekkalääkettä” vatsakipuihin.

Amerikkalaisten ja eurooppalaisten suhtautumiseen Afrikkaan on pitkään vaikuttanut orjakauppa. Liberian osalta se, että valtio on yksi maailman vanhimmista demokratioista, jonka perustivat USA:n etelävaltioista vapautetut orjat. Länsi-Afrikan konfliktien taustalla on länsimaiden ymmärtämättömyys paikallisista heimokulttuureista, tuhansia vuosia vanhoista kuningaskunnista, joiden rajat eivät noudata kolonialismin aikana piirrettyjä rajoja.

YK-vuosiltani minulla on tallessa kaksi kirjaa myös Liberian naapurimaa Norsunluurannikolta. Toinen on kuvakirja Côte d’Ivoire – Photographies d’Olivier Martel” maasta, joka on Länsi-Afrikan toiseksi suurin valtio Nigerian jälkeen. Pelkästään pääkaupungissa asuu 4 milj. ihmistä. Asuin Abidjanissa samantyyppisessä korkeassa kerrostalossa kuin mitä Suomessa nyt rakennetaan suurimpiin kaupunkeihin. 

Keittokirjat ovat mainioita matka- ja tietokirjoja. Norsunluurannikon ruokakulttuurista kertovassa kirjassa ”Cuisine de Côte d’Ivoire et d’Afrique de l’Ouest” kuvataan maan eri alueiden ruokakulttuurin erikoisuuksista. Maa on viljavaa ja sillä on pitkä rantaviiva Atlantin valtamereen, joten erilaisia kalatuotteita on paljon saatavilla. Hummeri oli herkku ranta-alueen ravintoloissa.

Helsingin kaupunginmuseon kirja ”An excursion into the history of Helsinki – piquenique” on mielenkiintoinen teos pääkaupungin historiaan ruokakulttuurin näkökulmasta. Kirjassa vanhin ulkoruokailuresepti on 1500-luvulta sisältäen kuivattua haukea, ruisleipää, suolattua silakkaa, savustettua possua, täytettyjä nauriita, voita, olutta ja viiniä. Kirja kertoo eri aikakausien tapakulttuurista. Viimeinen luku kertoo ylioppilaiden piknikeistä Ullanlinnanmäellä 1930-luvulla.

Taide ja kulttuuri luo tenhovoimaisia kaupunkeja. Pohjois-Amerikassa julkaistaan paljon kirjoja viihteen tekijöistä sekä kuvakirjoja, ns. kahvipöytäkirjoja kauniine kuvineen, jotka houkuttelevat ihmisiä matkustamaan tunnetuttujen viihdetaiteilijoiden uran ja elämän jalanjäljissä. Esimerkkinä kirja Frank Sinatrasta, joka kertoo hänen urastaan itärannikolla New Yorkissa ja länsirannikolla Hollywoodissa.

Myös lastenkirjallisuus voi viedä matkalle maailmalle. Kirsi Kunnaksen Kuka on nähnyt tuulen – runoja ja satuja maailmalta on hieno teos eri kansojen satuihin ja runoihin, yksi tyttäreni suosikkikirjoista. Kirjassa vanhimmat tarinat ovat venäläisen I. A. Krylovin (1764-1833). Krylov ei oikeastaan kirjoittanut lapsille vaan satiirisia kommentteja tsaarille Venäjän yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Japanilainen ystäväni tutustui Tove Janssonin muumitarinoihin Japanissa jo 1970-luvulla. Toven muumeista syntyi hänen kiinnostuksensa Suomea kohtaan. Lastenkirjatkin voivat siis olla matkakirjoja, jotka ruokkivat uteliaisuutta perehtyä oman kotimaan ulkopuoliseen maailmaan. Myös Tatu ja Patu -kirjat sekä Mauri Kunnaksen Koiramäet on kertovat tarinoita Suomesta ja ovat olleet hyvin suosittuja matkakirjoja vietyäni niitä tuliaisina maailmalle.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: