Raahen kirjasto

Raahen kaupunginkirjasto

040 135 6799

Kategoriat

Arkisto

Käännä

Kulttuuripalvelupäällikkö Piritta Rossi: Elämäni kirjat vol. 1 / n. 100

Vaalea mustaan hameeseen pukeutunut  nainen lukee Lucia Berlinin kirjaa  nojatuolissa matalan pöydän vieressä. Taustalla seinällä siniharmaa ryijy. Pöydällä pinosssa kolme Lucia Berlinin kirjaa
Lukemista harrastava Piritta kertoili elämänsä tärkeistä kirjoista Raahen kaupunginkirjaston Kirjallinen keskiviikko -instalivessä 5.5.2021. Myös Lucia Berlinin kirjat ovat tehneet häneen suuren vaikutuksen.

Kun pattijokisessa tynnyrissä, onnellisessa ydinperheessä kasvanut kirjafanaatikko kaiveli nopeasti muististaan elämänsä tärkeitä kirjoja, tajusi hän alter egonsa olevan vanhahko, vaaleaihoinen mies. Vol. 1 tuo esiin Piritan nuoruusvuosien kuohuttavimmat lukukokemukset, joita määrittelee valitettavan paljon kaunokirjallisuuden kaanon. 

Terveisiä Raahen lukioon, Martti Marjaniemelle! Martti tutustutti minut käännetyn kirjallisuuden listallaan niin upeisiin teoksiin, että tulevaisuuttani puolihuolimattomasti pohtivana elämänsuunta löytyi. Mieleen jäävin, tajuntaa eniten ravistellut teos lukioikäisenä minulle oli kolumbialaisen Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys (1967). Näinkin voi kirjoittaa! Maaginen realismi, merkilliset käänteet ja upea kieli konkretisoivat ensimmäistä kertaa minulle sen, että kirjallisuus on rajaton laji.

Hermann Hessen Arosusi (1927) vei minut pääsykoekirjana opiskelemaan Oulun yliopistoon kirjallisuudentutkimusta. Hessen psykologinen teos ulkopuolisuudesta osoitti minulle kirjojen yhden tärkeimmän ominaisuuden: ne auttavat ymmärtämään ihmisyyttä. Yhteiskunnan reunamilla elely on kantava teema myös suuren suosikkini Fjodor Dostojevskin teoksessa Kirjoituksia kellarista, joka julkaistiin jo vuonna 1864. Pyhiinvaellusmatka Pietariin on tehty, ja se on kova sana jopa minulle, joka en yleisesti ottaen kirjailijoista itsestään ole kiinnostunut. Dostojevski on syy, miksi minä en ole kirjailija: hän on sanonut jo kaiken. En ollut kirjailijaksi aikonutkaan, mutta viimeistään hänen tuotantonsa lukiessani ymmärsin, ettei minusta ainakaan sellaista tule. 

José Saramagon teos Kertomus sokeudesta(1995) ontärkeä teos tärkeältä kirjailijalta. Sain kirjan lahjana tärkeältä ihmiseltä, elinikäiseltä rakkaalta ystävältä, joka on myöskin kirjahullu. Kirjasta tehty elokuva ei ole häävi. Tartu kirjaan, anna sen omaleimaiselle rytmille mahdollisuus ja mene mukana. Teos kertoo epidemiasta, joka vie ihmisiltä kyvyn nähdä. Kauniita asioita eivät näe ne, joiden näkökyky epidemiassa säilyy.  

Opintoihini liittyy keskeisesti Kanadan alkuperäiskansa-aktivisti, kirjailija, kirjallisuudentutkija Thomas Kingin teos Medicine River (1990), jota ei ole suomennettu. Kirjallisuuden kaanon on onneksi laventunut, mutta valitettavan hitaasti. Vaihtoehtoisia historioita, marginaalissa elävien ääntä ja eri kielialueita tulisi kuulla enemmän. Kiitän suuresti opintojani ja erityisesti graduani ohjannutta edesmennyttä Matti Savolaista siitä, että tajuan lukea laaja-alaisesti. Käännetty kirjallisuus on jäänyt minulle ykköseksi edelleen, kotimaista yksinkertaisesti kerkeän vähemmän.   

Cormac McCarthyn Veren ääriin, eli lännen punainen ilta (1985) on aikuisikäni veret seisauttavin lukukokemus. Romaani kertoo lainsuojattomista miehistä amerikkalaisella aavikolla. Teos on julma, järkyttävä ja hirvittävän hieno. 

Tämän vol. 1 -osan teokset ovat paljolti psykologisia, miehisiä ja ihmismielen pimeää puolta luotaavia. Sori siitä!  

Blogitekstissä mainittuja kirjoja esillä kirjaston hyllynpäässä pöydällä. Kirjat Veren ääriin, Karamazovin veljekset, Kellariloukko, Sadan vuoden yksinäisyys ja Arosusi.

Tonin ja Annan lukuvinkkejä aikuisille

Raahen kaupunginkirjaston instalive Kirjallinen keskiviikko on joka toinen keskiviikko toistuva lähetys, jossa käsitellään kirjallisuus- ja kulttuuriaiheita maan ja taivaan väliltä. Seuraava live lähetetään keskiviikkona 24.3. klo 17 ja aiheena on lastenkirjallisuus. Keskustelemassa ovat palvelupäällikkö Arja Nevala ja kirjastovirkailija Heini Larsson-Mattila.

Maaliskuun ensimmäisen kirjallisen keskiviikon aiheena olivat aikuisten kirjavinkit. Vinkkaajina toimivat Pattijoen ja Vihannin lähikirjastojen kirjastonhoitaja Toni Kykyri sekä aikuisten kirjastotyön informaatikko Anna Kippola. Tästä blogauksesta löydät molempien vinkkaamat kirjat kuvauksineen sekä muutaman ekstran. Lukuiloa!

Ruudukossa osia kahdeksan kirjan kansista ja teksti Tonin kirjavinkkejä kevääseen. Kirjat on esitelty alla olevassa tekstissä.

Jussi Konttinen, Siperia: suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa.  HS Kirjat 2019.

Yli vuosi perheen kanssa tuhansien kilometrien päässä kotoa. Kaksi lapsista paikalliseen päiväkotiin, yksi kouluun. Ei juoksevaa vettä, käytössä ulkohuussi – tosin kovimmilla 50 asteen pakkasilla potta saa riittää aikuisillekin. Vastoinkäymisiä auton, byrokratian ja muunkin elämän kanssa. Mutta Siperia opettaa. Venäjällä on usein niin, että mikään ei onnistu, mutta kaikki järjestyy, ainakin melkein. Mielenkiintoinen kokoelma kertomuksia paitsi yhden perheen ihmiskokeesta ikiroudan päällä, eli asumisesta Töhtyrin kylässä Jakutiassa eli Sahan tasavallassa, myös tarinoita muualta Siperiasta, muun muassa öljyn ja kaasun etsinnän ja timanttikaivosten vaikutuksesta luontoon, ilmastonmuutoksen mahdollistamasta mammuttien syöksyhampaiden etsimisestä ja mursujen joukkokokouksesta. Siperiassakin eletään täyttä elämää.

Anna Fifield, Loistava toveri Kim Jong Un. Bazar 2019, suom. Seppo Raudaskoski.

vrt. Michael Palin, Pohjois-Korean päiväkirja. Minerva 2020. Suom. Päivi Paju; valok. Nick Bonner.

Erään nuoren miehen uran alku: nousu diktaattoriksi isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Kuvaus lähes vääjäämättömästä tiestä muiden perillisvaihtoehtojen käydessä vähiin. Kirjassa esitellään ydinaseiden merkitys suljetun Pohjois-Korean johdolle, eliitin elintapoja rutiköyhässä valtiossa, miljoonien dollarien hankkimista hakkeroimalla ja kuinka valtaa lujitetaan lähipiirin henkilöitä tieltä raivaamalla. Kirjan tiedot on hankittu lukuisia lähteitä käyttäen, muun muassa vierailijoita ja loikkareita haastatellen. –Samaan maahan matkusti myös Monty Python –koomikko ja maailmanmatkaaja Michael Palin, joka teki reissustaan sekä kaksiosaisen dokumentin että matkapäiväkirjan. Palinin nopeammin luettavan kirjan voi ottaa vaikka alkupalaksi ennen Fifieldin kirjan avulla tehtävää syvempää perehtymistä.

Hannu Rajaniemi, Kvanttivaras. Gummerus 2011. suom. Antti Autio.

Kvanttivaras on alkuun vaikeasti lähestyttävä kirja, jonka maailma on vielä vieraampi kuin scifissä usein on. Kirjan satojen vuosien päähän sijoittuvassa maailmassa ihmisen keho ja mieli ovat irrotettavissa toisistaan, ja mieli voidaan yhdistää toiseen kehoon tai koneeseen samalla kun keho on varastoituna muualla. Ihmismuistia voi käsitellä samoin kuin tietokonemuistia nyt, eli tallettaa ulkoisesti ja hakea tarvittaessa takaisin. Juoni on jännityskirjallisuudesta tuttu: rikollinen saa tarjouksen josta ei voi kieltäytyä, ja yksin toimimaan tottunut varas joutuu vastentahtoiseen yhteistyöhön toimeksiantajaa edustavan kiinnostavan naisen kanssa. Kirjan olosuhteet saattavat aueta helpommin, jos matematiikasta ja peliteoriasta peräisin olevat termit ovat tuttuja jo ennestään. Kvanttivaras on trilogian ensimmäinen osa.

Samassa sarjassa ilmestyneet myös:
Fraktaaliruhtinas. Gummerus 2012. Suom. Antti Autio.
Kausaalienkeli. Gummerus 2014. Suom. Antti Autio.

Kai Ekholm, Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. Atena 2013.

Perinteisen tyylin dekkari, jossa yksityisetsivät Kalju ja Kihara tutkivat rikosta poliisin tukena. Yhteiskunnalliset teemat, historian haamut ja huumori ovat keskiössä emeritus-ylikirjastonhoitajan esikoisromaanissa, joka alkaa ruumiin löytämisestä Kansalliskirjastosta, kirjailijan entisellä työpaikalla. Kirjalle on ehtinyt tulla jo kaksi itsenäistä jatko-osaa.

Samassa sarjassa ilmestyneet myös:
Tähtisilmä. Atena 2016.
Minä olen myrsky. Crime Time 2020.

Seppo Mustaluoto, Slaavilainen peli. Gummerus 2018.

vrt.Jens Henrik  Jensen, Hirtetyt koirat. WSOY 2019. Suom. Sanna Manninen.
Pimeän miehet. WSOY 2019.Suom. Sanna Manninen.
Jäätyneet liekit. WSOY 2020. Suom. Sanna Manninen.

Seppo Mustaluoto kirjoittaa toiminnallisia jännityskirjoja brittiläisen Andy McNabin yksityiskohtaiseen tyyliin. Mustaluodon kirjoissa pääosassa on entinen sotilas Janne Norrman, joka tyttöystävänsä ja etenkin tämän isän kautta sotkeutuu kansainvälisen hämäräbisneksen kuvioihin. Mustaluodon kirjoja voi verrata paitsi McNabin teoksiin myös tanskalaisen Jens Henrik Jensenin Oxen-sarjan hiukan vastaavan tyyppisiin kirjoihin. Mustaluodon oma tausta rajavartijana tuo realismia juonenkäänteisiin.

Samassa sarjassa ilmestyneet myös:
Kuoleman safari. Gummerus 2019.
Totuuden kuriiri. Gummerus 2020.

Merete Mazzarella, Varovainen matkailija. Tammi 2019. Suom. Raija Rintamäki.

Henkilökohtaisten muistojen sävyttämä matkakirja, ensin risteilyaluksella tehtävästä matkasta ja sen kuvioista Karibialla ja Amazonasin alueella, ja sitten matkoista Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Matkakokemusten ohella pohdintaa muun muassa turismin ja matkailun erosta ja myös matkustamisen järkevyydestä ilmastonmuutoksen aikana. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta pohjustavat nykyajan kokemuksia. Korona-ajan matkakuumeeseen sopii varovainen matkailu kirjan seurassa.

Tapio Lehtinen ja Ari Pusa, Yksin seitsemällä merellä. Docendo 2020.

Tapio Lehtisen purjehti vuonna 2018–2019 maailman ympäri 36-jalkaisella purjeveneellä ilman täydennyspysähdyksiä ja nykyajan teknologiaa: kilpailun perinnesääntöjen mukaan GPS-paikannus oli kielletty, musiikkia sai kuunnella c-kasetilta, ja yhteydet järjestyivät radioamatöörien avulla. Onneksi luettavia kirjoja oli veneessä mukana runsaasti. Viime tinkaan jääneet valmistelut johtivat merellä hankaluuksiin, niihin sopeutumiseen ja lopulta pyrkimykseen vain päästä edes joskus maaliin. 322 päivän jälkeen se onnistuikin, tukevasti kilpailun viimeisenä. Mutta maaliin pääsykin oli jo voitto: 13 lähti kilpailuun, vain viisi pääsi maaliin. –Mielenkiintoinen kertomus purjehduksesta 1960-luvun tapaan yksinkertaisissa, jopa ankeissa oloissa. Kirjaa lukevalle maakravulle purjehdustermit voivat välillä olla haastavia, mutta ymmärtämistä helpottaa kirjan lopussa oleva alan sanasto.

Jia Mai, Koodinmurtaja. Aula & co 2017. Suom. Rauno Sainio.

Nuoren pojan matemaattinen lahjakkuus havaitaan, ja koulun jälkeen hänet värvätään murtamaan koodeja salaiseen yksikköön. Menestys vaikeitten koodien ratkaisemisessa johtaa pakkomielteeseen yhä vaikeampien koodien ratkaisemisesta, mikä lopulta vaikuttaa mielenterveyteen. Koodinmurtaja ja samaan maailmaan sijoittuva Pimeä voima eivät ole varsinaisesti jännitysromaaneja, vaikka vakoilun maailmassa liikutaankin. Paino on usein erikoislaatuisten ihmisten psykologialla ja heidän toiminnallaan erikoisissa olosuhteissa, salailun keskellä.

Kiinalaisia kirjoja julkaistaan Suomessa harvakseltaan, joten nämä ovat siinäkin mielessä erityisiä kokemuksia, ja myös tutustumista uuteen kulttuuriin.

Samassa sarjassa ilmestynyt myös:
Pimeä voima. Aula & co 2018. Suom. Rauno Sainio.

Kahdentoista ruudun ruudukko. Yhdeksässä ruudussa osia kirjan kansista ja kolmeen ruutuun jaettu teksti Annan kirjavinkkejä kevääseen. Ruudukossa näkyvät kirjat on lueteltu ja esitelty alla olevassa tekstissä.

Anna Järvinen, Dröm natten till idag/Uni viime yönä. Förlaget & Teos 2021.

Fragmentaarinen, autofiktiivinen teos, jonka päähenkilö on viisikymmenvuotispäiväänsä lähestyvä taiteilija nimeltä Anna. Luin teoksen ruotsiksi ja kuuntelin suomeksi. Tämä on kirja, jota voin suositella nimenomaan äänikirjana – Anna Järvisen itsensä lukemana kirja muuntuu kokonaistaideteokseksi, johon kuuluvat olennaisena osana Järvisen puheen rytmi, rikkonainen kieli ja äänenväri.

Juhani Karila, Pienen hauen pyydystys. Siltala 2019.

Juhani Karilan mytologiaa, spefiä, jännitystä ja vakavaa proosaa yhdistävä teos on huikea lukukokemus. Kirja alkaa Elinan vuosittaisesta kesäisestä paluusta kotipaikkakunnalleen Itä-Lappiin. Kirja sijoituu fiktiiviseen aikaan, ehkä lähitulevaisuuteen. Noin sivun viisikymmentä paikkeilla tarina alkaa imeä ja kuljettaa mukanaan hurjaa vauhtia kohti sekä tutuntuntoisia että uskomattomia ja fantastisia käänteitä.

Niillas Holmberg, Halla Helle. Gummerus 2021.

Mielenkiintoisin ja koskettavin taide on usein kantaaottavaa. Monialaisen taiteilijan, Niillas Holmbergin, esikoisromaani Halla Helle ottaa kädestä ja avaa Saamenmaan ja saamelaisen todellisuuden tavalla, jolla en ole aiemmin päässyt näkemään.  Etelä-Suomesta kotoisin oleva Samu muuttaa Saamenmaalle työn ja naisen perässä. Uteliaalle oppijalle avautuu uusi maailma siitä huolimatta, että hän on valistunut ja sivistynyt ihminen, joka on ollut kiinnostunut Lapista lapsuudestaan saakka. Samun rakkauden kohde on saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle, on ajan mielenkiintoisin taiteilija. Ellen ja Samun rakkaustarina toimii kirjan selkärankana, mutta lihan luitten ympärille kasvattaa Saamenmaa ja saamelaisuus.  Holmberg opettaa ja näyttää, välillä vääntäen rautalangasta, mutta katsoo samalla lempeästi päähenkilöään tarjoten suomalaiselle lukijalle samaistumispintaa ja ymmärrystä Samussa. Halla Helle on hieno lukukokemus ja sanataideteos tärkeästä aiheesta.

Jussi Seppänen, Jussi Seppänen. WSOY 2020.

Jussi Seppänen kertoo kirjailijasta nimeltä Jussi Seppänen.  Hauska, vähän itkettävä, tarkkanäköinen ja sopivan kokeellinen teos kirjailijuudesta ja elämästä. Tarina kulkee ja välillä naurattaa niin, että melkein tikahtuu. Älä epäröi tarttua tähän kirjaan, saatat rakastua!

Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle – henkisyyden puollustus. Bazar 2020.

Timo Airaksinen on Helsingin yliopiston käytännöllisen filososfian emeritusprofessori, joka määrittelee itsensä post-ateistiksi: ´Post-ateisti sanoo, että jumaluuksia on niin paljon ja niistä on niin sekavia luonnehdintoja, ettei niihin voi kuvitella uskovansa. Ei ole mielekästä todistella, että jumalaa ei ole olemassa´. Teoksessa Airaksinen erottaa toisistaan hengellisyyden ja henkisyyden. Ensin mainittu merkitsee uskoa jumaliin ja tuonpuoleiseen todellisuuteen. Henkisyys puolestaan merkitsee etiikan, moraalin ja korkeimpien arvojen pohtimista. Jäähyväiset uskonnolle on avartavaa luettavaa kaikkia kulttuureja lävistävistä uskonnoista ja niiden historiasta. Airaksinen kirjoittaa letkeällä ja vetävällä otteella, pilke silmäkulmassa.

Peter Englund, Murha Sunnuntaitiellä. WSOY 2020.

Peter Englund on yksi Ruotsin tunnetuimmista historioitsijoista, palkittu tietokirjailija ja entinen Ruotsin akatemian jäsen. Kirja on kiihkoton ja pieteetillä taustoitettu tutkimus Kickan Granellin murhasta ja sen selvittämisestä. Englund hyödyntää sekä dekkarin että historiantutkimuksen konventiota ja kirjoittaa sujuvaa ja vetävää tekstiä.  Oman mausteensa tuo se, että Englund kirjoittaa myös itsensä ja oman kokemuksensa ajankohdan Ruotsista teokseen. Parhaiden ruotsalaisen dekkarien tapaan Murha sunnuntaitiellä on myös suoran yhteiskunnallinen.

Väinö Linna: Tunnettu ja tuntematon. WSOY 2020.

Essee- ja artikkelikokoelma viime vuonna juhlavuottaan viettäneen Väinö Linnan tuotannosta, tulkinnoista ja vähän elämästäkin. Kirjoittajat ovat tunnettuja ja tunnustettuja tutkijoita ja taiteilijoita. Osa teksteistä on akateemisia, osa kaunokirjallisia ja se tekee teoksesta vaihtelevaa ja mielenkiintoista luettavaa. Näkökulmia on useita, osa tuttuja vuosikymmenten ajan käydystä Linna-keskustelusta, osa uusia ja tuoreita. Kirjaa voi lukea artikkeli ja essee kerrallaan – ajateltavaa ja pureskeltavaa jää jokaisen tekstin jälkeen. Sopii sekä Linna-fanille, satunnaiselle lukijalle, kirjallisuuden tutkimuksen ystävälle tai muuten vaan Suomen lähihistoriasta kiinnostuneelle.

Johanna Holmström, Märta Tikkanen – tyttö, joka halusi juosta vetten päällä. Tammi 2020.

Kirjailija Johanna Holmströmin elämäkerta Märta Tikkasesta on hyvin taustoitettu ja kirjoitettu teos. Mielenkiintoisen nykypäivän perspektiivin kirjaan tuo se, että Holmström ei häivytä itseään tekstistä, vaan reflektoi omaa suhdettaan sekä Tikkaseen, tämän elämään että hänen teoksiinsa rakentaessaan tarinaa päähenkilöstään.

M. A. Numminen, Kaukana väijyy ystäviä. Docendo 2020.

Omaelämäkerta, jota suosittelen erityisesti M. A. Nummista rakastaville. Teos on sujuvasti kirjoitettu ja yksityiskohtainen kronologinen kuvaus vuosista 1965 – 1989. Kirja on riemastuttava ja sivistävä teos Nummisen hengästyttävästä elämästä ja teoista.

Annan poimintoja kevään uutuuksista


Romaanit:

Susanna Alakoski, Pumpulienkeli. WSOY, huhtikuu 2021.
Ruotsinsuomalaisen Alakosken uusi, neliosaisen sarjan aloittava teos. Pumpulienkeli kurottaa ajallisesti kauemmas kuin Alakosken aiemmat teokset – naisten sukukronikka alkaa 1900-luvun alun Pohjanmaalta.

Saara Turunen, Järjettömiä ajatuksia. Tammi, maaliskuu 2021.
Turunen on yksi tämän hetken kotimaisista suosikeistani, pidin Rakkaudenhirviöstä ja ra-kas-tin Sivuhenkilöä. Turunen pohtii mielenkiintoisesti teoksen kirjoitusprosessia Goodreadsissa: https://www.goodreads.com/author_blog_posts/21083443-j-rjett-mi-asioita-prosessista

Marjo Niemi, Kuuleminen. Teos, maaliskuu 2021.
Marjo Niemen uutukainen. Kaikkien menetysten äiti löi ilmat pihalle, Kuulemiselta odotan paljon.

Esseet:

Louise Glück, Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä. Aviador, huhtikuu 2021.
Nobelistin tuotanto on minulle vielä tuntematonta, joten tämän luen ihan yleissivistyksen vuoksi.

Leena Krohn, Mitä en koskaan oppinut. Teos, maaliskuu 2021.
Leena Krohnin tekstien äärellä olen usein eksyksissä ja hämmentynyt, mutta aina vaikuttunut ja kosketettu.

Tietokirjat:

Orlando Figes, Vallankumouksen Venäjä 1891 – 1991. Siltala, 2021.
Venäjä kiinnostaa, Neuvostoliitto kiinnostaa, historia kiinnostaa. What´s not to like.  

Lukemattomat lukeviksi, yksi kerrallaan

Nuorta henkilöä lyödään kirjalla takaraivoon kirjastossa

Lukemattomat mahdollisuudet -hanke järjesti vuosien 2019 ja 2020 aikana kirjastojen henkilöstölle kaksi maksutonta lukuohjaajakoulutusta, joissa etsittiin keinoja motivoida lukemaan tottumattomia aikuisia lukemisen pariin.

Koulutukset toteutettiin monimuoto-opintoina Turussa ja Seinäjoella. Koulutusten tavoitteena oli lisätä ymmärrystä aikuisväestön heikosta lukutaidosta, edistää ymmärtämystä kohderyhmän tarpeista ja tuottaa osallistujille osaamista lukemiseen kannustavien tilaisuuksien suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja arvioimiseen. Koulutuksessa perehdyttiin toiminnallisiin ja osallistaviin ohjausmenetelmiin ja osallistujia oli yleisistä kirjastoista ympäri maata.

Täytin hakemuksen Seinäjoen lukuohjaajakoulutukseen hetken mielijohteesta – uutiskirjeestä bongattu koulutus tuntui sopivan sekä oman ammattitaitoni ja työnantajani kirjastotyön kehittämisen tarpeisiin loistavasti. Soitin nopean puhelun lähiesihenkilölle ja pistin kupongin vetämään, enkä ole katunut hetkeäkään.

Olen vielä vihreä kirjastolainen, vaikka työkokemusta eri aloilta onkin karttunut jo parin vuosikymmenen verran. Neljäkymmenvuotispäivän kolkutellessa heräsin eräänä aamuyönä ikä- ja identiteettikriisiin. Hetken pyöriskeltyäni aloin miettiä, missä haluaisin olla töissä ja mitä olisi sellainen työ, jonka kokisin itselleni ja muille merkitykselliseksi. Parin tunnin painiskelun jälkeen asia valkeni minulle: kirjastoon! Aamulla hain yhteishaussa Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan opiskelemaan informaatiotutkimusta. Ensimmäinen askel kohti unelmieni työpaikkaa oli otettu, sekin hetken mielijohteesta.

Motiivini lukuohjaajakoulutukseen hakeutumiseen oli ymmärrys maksuttomien kirjastopalveluiden ja lukutaidon merkityksestä yksilölle ja yhteiskunnalle sekä rakkaus kirjallisuuteen. Olen miettinyt paljon sitä, miten tavoitamme ihmiset, jotka hyötyisivät kirjaston palveluista, mutta eivät syystä tai toisesta löydä seiniemme sisälle tai koe kirjaston olevan heitä varten. Dostojevskilla kumauttamalla ei innosteta lukematonta lukemaan, mutta ehkä keinoja olisi?

Koulutuksen ensimmäisellä tapaamiskerralla olin hieman hämmentynyt ja hetkittäin turhautunut. Jokainen meistä kirjastolaisista olisi halunnut päästä heti käsiksi metodeihin, mutta kouluttajat pihtasivat keinoja ja tapoja ja sohivat meitä ihmisten, kohderyhmien ja tarpeiden suuntaan. Mielenkiintolähtöisyys ja ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen jäivät ensimmäiseltä kerralta mieleen ja itämään. Ja se, että pitää malttaa mielensä ja pilkkoa ilosanoma kirjaston erinomaisuudesta pieniksi, salakavaliksi suupaloiksi.

Jos lukuohjauskoulutuksesta pitää valita yksi asia, joka erityisesti sykähdytti sydäntäni, se on ehdottomasti tasavertaisena kohtaaminen. Ihmisenä ihmiselle on mahdollista rakentaa luottamusta, luoda yhteys ja saada asiakas kuuntelemaan. Samalla ehkä tulee kylväneeksi muutoksen siemenen tai ainakin herättäneeksi ajatuksen. Eivätkä metodin käyttömahdollisuudet rajoitu lukuohjaukseen, vaan sitä voi hyödyntää kaikissa päivittäisissä kohtaamisissa sekä asiakkaiden että kollegoiden kanssa.

Muita lempiasioitani lukuohjauksessa ovat mielenkiintolähtöisyys ja se, että parhaimmillaan lukuohjaukseen osallistumisella voi olla suuri merkitys yksilön elämään. Esimerkkejä kohtaamisen voimasta sain jo ensimmäisillä lukuohjauskerroillani. Sain myös rohkeutta ja intoa käyttää erilaisia sanataiteen keinoja ja harjoituksia. Tähän saakka olen aina ollut se vastarannan kiiski, joka jupisee vastaan, kun joutuu osallistumaan ja ryhmäytymään. On mukavaa huomata, kuinka omalta mukavuusalueelta poistuminen, tutusta roolista vapautuminen ja hetkeen heittäytyminen houkuttelee myös muita antamaan lukemiselle mahdollisuuden, kuin huomaamatta.

Ehdin toteuttaa lukuohjauksen ammattiopisto Brahen S2-ryhmän kanssa ennen kuin maailma muuttui maaliskuussa. Kokemus oli hyvä ja innostava ja jatkoa seurasi syksyllä uuden S2-ryhmän kanssa. Lukuohjauksia on tarkoitus jatkossa tarjota 2. asteen oppilaitosten lisäksi esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoille. Ota rohkeasti yhteyttä kirjastoon, jos kiinnostuit! Innostava koulutus ja sen tarjoamat työkalut saivat ideat rönsyämään ja sivutuotteena syntyi mm. nuorille suunnattu matalan kynnyksen lukuhaaste.

Lukuohjauskoulutuksesta löysin monta hyvää juttua kirjastotyön arkeen. Uskon metodin poikivan lukuohjausten lisäksi muita uusia avauksia erityisesti omien tilojemme ulkopuolelle suuntautuvaan työhön. Ohitse ovat ne ajat, jolloin odottelimme aikuisasiakkaiden vaeltavan ovistamme sisään, joko tarkoituksella tai epähuomiossa. Olen alusta saakka pyrkinyt suuntaamaan ulos kirjastosta ja ollut onnekas, koska esihenkilöni ovat mahdollistaneet moiset pyrinnöt. Lukuohjauskoulutus antoi lisää intoa potkaista ovet ja ikkunat auki, toivottaa kaikki tervetulleiksi ja suunnata ulos maailmaan – kunhan pandemia hellittää.

Anna

Mitä lukisin pitkinä pyhinä?

Raahen Kirjaklubilaiset ovat tänäkin vuonna keränneet listan joulun ajan lukusuosituksista. Vielä ehdit tehdä varauksen verkkokirjastossa https://outi.finna.fi/ ja noutaa lukemista vuodenvaihteen leppoisiin päiviin. Ainakin minun lempipuuhiani joululomalla on käpertyä konvehtirasian ja kirjan kanssa sohvannurkkaan ja antaa tarinan viedä mennessään.

Jouluinen asetelma jossa palava vihreä kynttilä, kaakaokuppi, mistelinoksa, piparminttukeppi ja punainen kirjankansi. Taustalla jouluvaloja.

 Aikuisten kaunokirjoja:

Aris Fioretos: Nelly B:n sydän. Suomentanut Outi Menna. Teos, 2018.

Vuosi on 1924, kaupunki Berliini. Nelly Becker on ensimmäinen saksalainen naislentäjä, mutta lääkäri kieltää häneltä lentämisen. Sydän ei kestä. Nelly jättää lentokonehallit ja aviomiehensä taakseen ja yrittää löytää lentämisen korviketta maan päältä. Löytyy Irma ja iloinen 20-luku mutta loppujen lopuksi sydän ei kestä sitäkään.

Eva Frantz; Sininen huvila. Schildts & Söderström 2017. Suomentanut Ulla Lempinen.

Anna Glad joutuu keskellä yötä lähtemään paikallisen suositun bloggaajan kotiin Siniseen huvilaan. Bloggaaja Becca Stenlund makaa vakavasti pahoinpideltynä keittiönsä lattialla. Hälytyksen teki kaksi nuorta, jotka olivat törmänneet maantiellä yövaatteissa harhailevaan pikkupoikaan. Poika oli puhunut, että äiti ei herää. Hän vaan nukkuu ja on aivan tahmea. 

Anna Glad joutuu keskelle blogimaailmaa, joka ei ole niin auvoista kuin suosiosta voisi kuvitella. Kuka tuo päivittäin uusia tuoreita kukkia Sinisen huvilan pöydälle?

Joseph Heller: Catch 22 – Me sotasankarit.
Joseph Hellerin esikoisteos vuodelta 1961, joka naurattaa ääneen, kunnes lopulta joutuu miettimään, mikä tässä kaikessa naurattaa. Sodan julmuus ja mielettömyys tuodaan ilmi joka sivulla. Kaikkien aikojen paras sotaromaani, joka kestää uusintaluvut.

V. E. Schwab: Darker Shade of Magic. Tor Books, 2015.

Darker Shade of Magic on ensimmäinen osa Shades of Magic -trilogiasta, joka on myös suomennettu. Joskus on kuitenkin mukavampi lukea kirjoja niiden alkuperäiskielellä. Kirja kertoo velhoista ja varkaista sekä kuninkaallisista, jotka hallitsevat neljää eriväristä Lontoota. Punainen ja valkoinen Lontoo ovat täynnä taikuutta, harmaa Lontoo on sen jo unohtanut ja mustaa Lontoota ei ole enää olemassa, ainakaan muille. Mustasilmäinen velho Kell ja teräväkielinen varas Lila seikkailevat kaupunkien välillä henkensä kaupalla. Pelastuvatko maailmat?

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät. Atena, 2020.

”Kaikki on sortunut, vain keittiössä elämä pysyy ennallaan.”

Esikoisromaani pohjautuu kirjailijan suvun tarinoihin ja kohtaloihin, jotka kulkevat aina Stalinin vainojen ajasta nykypäivän maahanmuuttaja-arkeen. Vaikka sukutarina on traaginen ja järkyttävä, on kirja myös hyvin lämmin kuvaus perheyhteyden merkityksestä. Kaunis, taiten käytetty kieli piirtää miljööt ja ihmiset eloon unohtamatta pieniä ilon ja onnen pilkahduksia epävarmuudessa ja pelossa elettävän arjen keskellä. Tarinan ympyrä sulkeutuu Sandarmohin mäntymetsiin, jotka ovat verisen historiansa vuoksi jälleen viime aikoina nousseet julkiseen keskusteluun.  

Heinz Strunk: Kultainen hansikas. Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä. Sammakko, 2019.

Epäjännäri alkoholisoituneesta sarjamurhaajasta. Loisteliaasti kirjoitettu ja Anneli Vilkko-Riihelän saksasta suomentama. Romaanissa on lähes tulkoon mukana hajuraita. Kuvotusvaroitus!

John Kennedy Toole: A Confederacy of Dunces. Penguin, 1981.

Toolen romaani julkaistiin ja sai mainetta vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Räävitön ja kaikkia henkilöitään tasapuolisesti pilkkaava romaani. Suomennettu nimellä Typerysten salaliitto.

Tietokirjoja:

Seppo Hentilä: Pitkät varjot: Muistamisen historia ja politiikka. Siltala, 2018.

Moneen kertaan palkittu teos sisällissodan vaikutuksista suomalaisen yhteiskuntaan ja sen rakentumiseen. Taitavasti kirjoitettu teos, joka avaa uusia näkökulmia vuosisataiseen itsenäisen Suomen historiaan ja siihen, miten pitkät varjot tavoittivat ja tavoittavat edelleen yhteiskuntamme kaikki kerrokset. Tietokirjallisuutta parhaimmillaan. Minulle tämä oli sisällissodan merkkivuoden paras teos, vaikka itse sotatapahtumia kirjassa ei avata juurikaan.

Mika Pekkola & Jarno Hietalahti: Terapiaa mielipuoliselle maailmalle: Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus. Vastapaino, 2019.

Erich Fromm, saksalaissyntyinen psykoanalyytikko ja humanistifilosofi seurasi aitiopaikalta totalitarismin nousua Saksassa 1930-luvun alussa ja muutti Yhdysvaltoihin 1933. Frommin ajattelun keskiössä on kysymys siitä, miksi ihmiset vajoavat aina uudelleen raakuuteen ja välinpitämättömyyteen, huolimatta siitä, että ainakin länsimaissa eletään ennennäkemättömän vaurauden keskellä.

Kahden suomalaistutkijan tietokirja avaa uusia näkökulmia Frommin ajatteluun ja esittää mielenkiintoisia ajatuskulkuja ja ratkaisumalleja Frommin humanismin soveltamiseen nykypäivänä. Frommin ajattelu nojaa toivoon ja paremman maailman mahdollisuuteen ja haastaa lukijaa kyseenalaistamaan nykymaailmassa vallitsevaa itsekkyyttä, omaneduntavoittelua ja muukalaisvihamielisyyttä.

Johan Strang & Thomas Wallgren: Georg Henrik von Wright: Modernin ajan ajattelija. Suomentanut Timo Soukola. Gaudeamus, 2020.

Kirjoituskokoelma Suomen kuuluisimmasta filosofista. Teos ei ole todellakaan elämäkerta, mutta elämäkerrallista tietoa on juuri sopivasti, ettei kokonaisuus mene teoriajöötin puolelle. Kaltaisekseen teokseksi hyvin viihdyttävä.

Lasten, nuorten ja lastenmielisten kirjoja:

Suzanne Collins: Nälkäpeli – Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Suomentanut Helene Bützow WSOY 2020.

Epäilin aluksi, että Balladi laululinnuista ja käärmeistä on vain paluu Suzanne Collinsin aiemman Nälkäpeli-sarjan suosion lämpöön. Teos kuitenkin toimii omillaan hyvin, ja on mielestäni parempi kuin alkuperäisen sarjan kaksi viimeistä osaa.  

Kirja sijoittuu ajallisesti ennen trilogiaa, ja aiemmissa kirjoissa esiintyvä presidentti Coriolanus Snow on vielä nuorukainen. Jos on lukenut Nälkäpeli-trilogian, tietää, millainen mies Snowsta myöhemmin kehkeytyy. Balladi laululinnuista ja käärmeistä valottaa Snown nuoruutta ja ratkaisuja, jotka vievät hänet Nälkäpelin säälimättömäksi johtajaksi. 

Sisällissodan jälkeisenä rangaistuksena kehitetty Nälkäpeli pakottaa jokaisen maan vyöhykkeen lähettämään kaksi nuorta taisteluun elämästä ja kuolemasta. Peliä ollaan kirjassa vasta kehittämässä, ja ensimmäistä kertaa pelaajilla on omat ohjaajat, jotka on valittu pääkaupungin huippuopiskelijoiden joukosta. Kunnianhimoisen Coriolanuksen pettymykseksi hän saa ohjattavakseen Lucyn köyhältä vyöhyke kahdeltatoista. Käy kuitenkin ilmi, että Lucy on valovoimainen hahmo, joka voittaa ihmiset puolelleen. Coriolanuksella onkin yllättäen kaikki valtit käsissään, kun vain toimii oikein – mitä oikein toimiminen sitten kenenkin osalta tarkoittaa. 

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun. Suomentanut Sarianna Silvonen. Kuvittanut Chris Mould. Aula & Co. 2017.

”Tiedätkö miten taikuus toimii? Taikuus, joka saa porot lentämään taivaalla? Taikuus, jonka ansiosta joulupukki pystyy matkustamaan maailman ympäri yhdessä yössä? Taikuus, joka pysäyttää ajan ja tekee unelmista totta? /Toivo/ Se on avain kaikkeen. / Ilman toivoa ei ole taikaa.”

Amelia Toivorinta on tyttö, joka haluaa toiveidensa toteutuvan. Kun hän toivoo jotain, niin hän tietää tarkkaan kenen puoleen kääntyä – joulupukin. Taika, johon Amelia uskoo, on kuitenkin hiipumassa. Tapahtuu kaikenlaista outoa. Onko joulu enää pelastettavissa vai onko koko joulu peruttu? Lopulta joulupukki huomaa, että kukaan muu kuin Amelia ei voi pelastaa joulua. 

Mukava joulutarina kaikenikäisille jouluihmisille.

Elina Pitkäkangas: Hukan perimät, Myllylahti 2020.

En ole lukenut Elina Pitkäkankaan aiempaa ihmissusitrilogiaa, mutta samaan maailmaan sijoittuva Hukan perimät on kiinnostava nuortenkirja (tai tarkemmin young adult -romaani). Ajatuksia herätti jo Tuntemattoman sotilaan henkeen tehty kansikuva.

Maailmassa riehuu lykantropia-virus, joka muuttaa sen kantajan ihmissudeksi. Yksi Suomen tärkeimmistä organisaatioista onkin Jahti, jonka sotilaat metsästävät ihmissusia. Nuori Alexander on päässyt osaksi Jahtia ja vieläpä legendan, kapteeni Väinö Ollikaisen partioon. Tehtävä on selvä: hävittää pelottavat, pahat, moraalittomat ihmissudet Suomesta. 

Sitten yhtenä talvisena kuutamoyönä Kuusamossa asetelma muuttuu täysin, ja niin Alexander kuin lukijakin pääsevät pohtimaan, mikä on pahuutta ja kuinka paljon pelkoon aina kytkeytyy tietämättömyyttä.  Ihmissusista käydyn keskustelun sävyssä ja ihmisten välisessä vastakkainasettelussa on paljon tuttuja kaikuja todellisuudesta. 

Anja Portin: Radio Popov. Kustantamo S&S, 2020.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Radio Popov on tarina siitä, miten Alfred yksinäisen ei tarvitse enää olla yksinäinen. Herkkäkorvainen Amanda ottaa Alfredin luokseen asumaan, ja ullakolta löytynyt radiolähetin johdattaa kaupungin muutkin yksinäiset lapset yhteen. Alfredin ja muiden lasten elämät saavat välillä kyyneleet varttuneemmankin lukijan silmäkulmiin: loputon yksinäisyys muuttuu iloksi ja sellaiseksi elämäksi, jota lasten kuuluukin elää.

Elokuvia:

Maryam (2019, ohjaaja Haifaa al-Mansour)

Maryam (Mila Al Zahrani) on lentokentällä lähdössä lääkärikonferenssiin, kun käy ilmi, että hänen matkustuslupansa on vanhentunut. Koska ollaan Saudi-Arabiassa, luvan saamiseksi on oltava isän allekirjoitus. Isä ei ole kaupungissa, ja Maryamin etsiessä allekirjoittajaa luvalleen hän tulee samalla puolivahingossa ilmoittautuneeksi kunnallisvaaliehdokkaaksi. Vaikka ehdokkuus ei ollut alun perin Maryamin mielessä, hän päättää ottaa haasteen vastaan saadakseen sairaalalleen johtavan tien kuntoon. Sen jälkeen törmäilläänkin lasikattoihin niin että pauke käy. 

The Dressmaker (2015, ohjaaja Jocelyn Moorhause)

The Dressmaker -elokuvassa on draamaa, rikoselokuvaa ja syvää, mustaa komiikkaa. Kate Winsletin taitavasti esittämä Myrtle palaa pieneen kotikaupunkiinsa vuosia koko yhteisöön trauman jättäneiden tapahtumien jälkeen. Kaikilla on salaisuuksia, ja Myrtlen paluu sekä nostaa vanhat asiat pintaan että muuttaa kaiken. Totuus menneisyyden tapahtumista nousee esiin yksi Myrtlen ompelema kaunis glamour-puku kerrallaan. Kaikeksi onneksi käsikirjoitus ja Myrtle ovat vaikeasti ennakoitavia, eikä elokuva kääriydy sovinnaisuuksiin.

 

Sarjakuva:

Tiitu Takalo: Memento mori. WSOY, 2020.

Tiitu Takalon sarjakuvaromaani on omaelämäkerrallinen kertomus uupumuksesta, ilon katoamisesta, vakavasta sairastumisesta, hapuilusta takaisin elämään ja valoon. Rehellinen ja hetkittäin rujo kertomus avaa ovia ja ikkunoita inhimillisyyteen, toivoon ja siihen, mikä on tärkeää.

FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

Kirjan kansi: Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa. Matkalaukkua kantavan naisen siluetti, alareunassa kivikkoa ja lentävä lintu.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 2020.

Tommi Kinnusen teos Ei kertonut katuvansa on tarina Lapin sodan vaikutuksista ja naisista, jotka palaavat aiempien liittolaisten, mutta nykyisten vihollisten palveluksesta takaisin kotiinsa Suomeen, isänmaahan, jonka he ovat muun kansan silmissä hylänneet.

Tarina alkaa vuoden 1945 Norjan pohjoisosista, jossa maan miehittäneet saksalaiset ovat sodan hävittyään palaamassa kotikonnuilleen. Heidän seuranaan on ollut suomalaisia naisia niin rahan, rakkauden kuin uusien kokemustenkin perässä. Laivoihin otetaan kuitenkin vain saksalaisia ja heidän jälkeläisiään synnyttäviä naisia. Muut naiset joutuvat odottamaan tuomiotaan täydessä tietämättömyydessä siitä, mitä tuleman pitää.

Naiset joutuvat vankileirille, josta heidät kuljetetaan Suomeen autojen lavoilla. Yksi autoista jättää lastinsa Suomen ja Norjan rajalle, Kilpisjärven liepeille. Naisista viisi päättää kävellä koteihinsa läpi poltetun Lapin tietämättä lainkaan, mitä matkalla, saatika kotona on vastassa.

Nämä viisi naista ovat Irene, Aili, Siiri, Veera ja Katri. Suurimmassa roolissa heistä on Irene, urkurin rouva pienestä pitäjästä.

Irene oli päätynyt saksalaissotilaiden palvelukseen etsiessään uusia kokemuksia vanhan, tylsäksi ja merkityksettömäksi käyneen elämänsä tilalle. Hän oli tullut Norjaan Klaus-nimisen upseerin mukana, ja alkoi työskennellä sotilaiden kanttiinissa. Irene on luonteeltaan arka, ja kuten hän itsekin kuvailee itseään, hän ajattelee asioista jo etukäteen pahinta. Hän ei tee matkalla itse aloitetta askareissa tai päätöksissä, vaan ennemminkin seuraa muiden naisten tekemisiä ja toimii niiden mukaisesti.

Siirillä on naisten joukossa eräänlainen johtajan rooli. Hänhän se alunperinkin päätti kävellä kotiin. Naiset vieroksuvat hänen haluaan kulkea miesten saappaissa korkokenkien sijaan ja pelonsekaisin tuntein ihailevat hänen rohkeuttaan mennä kohti suuriakin haasteita.

Aili on naisista vanhin, vaatimaton ja hieman pessimistinen sairaanhoitaja. Veera taas on nainen, joka ei kadu tai häpeä, vaikka Irenen ja muiden naisten mielestä joistain asioista voisi olla syytäkin hävetä. Nuorin heistä on Katri, perheensä vanhin lapsi, joka oli joutunut äitinsä kuoleman jälkeen hoitamaan lukuisia sisaruksiaan ja taloa. Hän oli halunnut saksalaisten mukaan rahan perässä, mutta löysi sieltä myös rakkauden.

Kinnunen kertoo naisista ja heidän taustoistaan taidokkaasti pala palalta matkan aikana, kuten ihmiset tavallisestikin tutustuvat toisiinsa pikkuhiljaa. Jopa Irenen, päähenkilön, lukija oppii tuntemaan kunnolla vasta tarinan loppupuolella. Tieto tulee esille lähinnä Irenen havaintojen ja ajatusten kautta, mikä tuntuu myös luonnolliselta lukijan silmissä. Tiedon vähittäinen lisääntyminen lisää myös tarinan kiinnostavuutta: kun kaikkea ei kerrota heti, lukija alkaa janota lisää tietoa, ja näin kirja tulee luetuksi kuin itsestään.

Lisäksi Kinnunen kuvailee hyvin taidokkaasti naisten tuntemuksia ja ajatuksia matkan aikana, oikeastaan niin hyvin että lukijana itsekin pystyin samaistumaan joihinkin heidän tuntemuksiinsa, vaikka elän aivan eri ajassa ja tilanteessa kuin he.

Mielestäni yksi teoksessa esiin nouseva teema on itsensä löytäminen ja uusi alku. Matkan

aikana naisilla on aikaa miettiä, mitä he haluavat elämällään tehdä, ja oikeastaan heidän on pakko pohtia tulevaa selvitäkseen: heidän kotinsa ja heidän koko entinen elämänsä on historiaa, eikä kotona olla välttämättä valmiita ottamaan vastaan.

Irene oli aloittanut uuden elämän pohtimisen jo lähtiessään Klausin mukaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi valmiimpi kuin muut ajatusprosessinsa kanssa, oikeastaan päinvastoin. Kinnunen kuvailee Irenen tuntemuksia näin: “Ireneä houkutti pysähtyä tähän, menneen ja tulevan välimaastoon. – – Mutta sellaista mahdollisuutta ei ollut, – -. Oli pakko jättää jotakin taakseen ja mennä kohti sellaista, josta ei tiedä.” Siiri taas kuvailee tuntevansa itsensä vahvemmaksi kuin koskaan ennen, ja tämä saa matkasta uutta voimaa ja toivoa tulevaan.

Mutta näiden viiden naisen lisäksi myös koko Suomen kansa joutuu aloittamaan alusta, erityisesti poltetussa Lapissa, jossa lähestulkoon kaikki on mennyttä. Ja tämä, koko kansan uusi alku ja tulevaisuus, on asia, jota Irene pohtii peläten: “Jospa he sodan rikkomat luovat maailman, jossa rikkinäisyys olikin tavallisuutta?”

Teos on varmasti yksi mieleenpainuvimmista romaaneista, joita olen eläissäni lukenut. Kinnunen tuo esille paljon minulle uusia asioita Suomen historiasta, asioita, joita en ole aiemmin osannut ajatellakaan. Voin lämpimin mielin suositella tätä kaikille, joita vähänkään kiinnostaa uudenlainen näkökulma kansastamme ja monista vaietuista asioista historiassamme.

FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

Kirjan kansi, Ritva Hellsten, Raija. Punainen kansi, jossa kaksi ihmishahmoa.

Ritva Hellsten: Raija. Aviador. 2020.

Raija Siekkinen on itselleni se novellisti, jonka tuotantoon palaan vuodesta toiseen, usein syksyisin; siksikin Ritva Hellstenin sisarestaan kirjoittama romaani oli jäädä hyllyyn. Lisäksi kirjailijan kaksi aiempaa teosta, Orvot ja Lea, jäivät minulle etäisiksi ja keskeneräisen tuntuisiksi.

Onneksi kuitenkin tartuin, epäilyksistäni huolimatta, tähän Hellstenin ”psykologiseen ja fiktiiviseen kuvitelmaan” Siekkisen elämästä ja työstä. Yksikön kolmannessa persoonassa kulkeva romaani on kaunis ja taidokas homage, jonka ääni ja rytmi rakentavat lukemisen arvoisen kokonaisuuden.

Luin Raijan aika pian sen ilmestymisen jälkeen ja ihastuin kuvaukseen, kielen konventioihin, rivien väleihin ja teemoihin, jotka toistuvat myös päähenkilön omassa tuotannossa. Kirjan alkupuolella Hellsten vielä hapuilee, eikä yllä sisarensa tarkkuuteen ja taituruuteen. Suunta on kuitenkin oikea, ilmaisu kirkastuu sivujen karttuessa ja tyylivalinta rakentaa uskottavaa kuvaa herkästä ihmisestä, jonka elämän keskipiste oli kirjoittaminen, hänen taiteensa. Teos on omaääninen romaani, ei elämäkerta, ja ehkä juuri sen vuoksi tuntu olennaisen tavoittamisesta leimaa koko lukukokemusta. Se sama, joka vetää minut Siekkisen tekstien syliin yhä uudestaan.

Romaani kuljettaa hän-kertojaa, Raijaa, kahdessa aikatasossa. Toisessa eletään Raijan viimeistä vuotta, rinnalle punoutuu menneisyys lapsuudesta traagiseen loppuun saakka. Rakkaus ja kirjallisuus kantavat päähenkilöä, vaikka tummat sävyt ovat läsnä jokaisessa elämänvaiheessa. Ihmissuhteet ja se, mitä ei sanota ääneen, on kaiken keskiössä. Raija on alusta loppuun erilainen, ulkopuolinen, sivustakatsoja, silti ahnaasti elämässä. Jokainen meistä löytää hänestä pintaa johon peilata.

Raatia varten minun oli palattava Raijaan, sillä ensimmäisestä lukukerrasta oli kulunut jo kuukausia. Ritva Hellsten on itse lukenut Raijan äänikirjaksi ja päätin ottaa riskin, ryhtyä kuuntelemaan lukemisen sijaan (Siekkistä en voisi kuvitellakaan kuuntelevani). Äänikirjassa alun hapuilu korostuu vielä tekstiä enemmän, mutta jo puolen tunnin kuuntelun jälkeen tarina vie mennessään.

Jos arvailla pitäisi, ja nythän pitää, en usko tämän teoksen yltävän voittoon tässä kisassa. Yllätyn iloisesti, jos Hellsten voittaa ja Siekkinen Finlandia-palkitaan ikään kuin postuumisti, romaanin päähenkilönä. Teos on hieno ja ansaitsee voiton siinä missä kaikki tämän vuoden ehdokkaista. Lopuksi voisin todeta: jos rakastat Raijaa, tutustu myös Siekkisen tuotantoon.

Anna Kippola

FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä. Karisto. 2020.


Romaani kertoo Siirin ja Railin sekä naapurinpojan Antin elämästä
maailmassa, jossa normaalia ollaan jatkuvasti ja oikopäätä valmiita
puolustamaan väkivalloin. Jonnekin 1960-1970-luvuille sijoittuvassa
tarinassa normaalia ovat binääriset sukupuolet ja sukupuoliroolit,
heteroseksuaalisuus ja vammattomuus. Tätä järjestystä puolustavat
yhteisössä kaikki poliittiseen suuntaan katsomatta.


Normaalista poikkeavat ihmiset eivät hae tilanteeseen poliittisia
ratkaisuja eikä kirja ole mikään suuri kertomus poikkeavuuksien
hyväksymisestä yhteisössä. Väkivaltaan vastataan tehokkaimmin
väkivallalla. Yksilöt yrittävät löytää oman tilansa ja olla herättämättä
turhaa huomiota.


Mutta miten ihminen erilaisuutensa hahmottaa ja käsittelee? Mitä pään
sisällä tapahtuu, kun ihminen päättää, ettei kielläkään kiellettyä
rakkautta tai reagoi toisen sairauteen niin kuin muu yhteisö?
Finlandia-raadin lupailuista huolimatta tällainen taso jää kertomuksesta
uupumaan. Helsingin Sanomien kriitikki teki saman havainnon kärkevässä
arviossaan.


Teksti kyllä imaisee mukaansa ja kerronta sujuu. Symboliikkaa tai
maalailua kerronnassa ei ole, mutta vihjaileva kuljetus, jossa ajat,
paikat ja tapahtumat paljastuvat pikku hiljaa, pitää otteessaan.
Kirjan ansio on myös siinä, ettei ajan tunkkaisuutta edes yritetä
keinotekoisesti raikastaa. Päähenkilötkin ovat kaikessa erilaisuudessaan
osa tätä tunkkaisuutta eivätkä he taida olla ajatusmaailmaltaan sen
modernimpia kuin muutkaan.


Kirjassa on tunnetta ja tunnelmaa, joka jää kehoon vielä lukemisen
jälkeenkin. Kun tunne haihtuu, jää miettimään, miksi tarinassa kaikki
tapahtui jotenkin niin sopivasti. Sivuhahmoja ilmestyy tyhjästä
kuljettamaan hetkeksi tarinaa ja jää yhtä nopeasti pois, vaikka aineksia
olisi enempään.


Tunteellisuutta arvosteli HS:n kriitikkokin, mutta ilman sitä juonen
keveys häiritsisi enemmän. Tunteellisuuden kritisointi haiskahtaa myös
melko vanhanaikaiselta naiskirjailijoiden kohtaamalta arvostelulta.

Niko Peltokangas

FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

Heikki Kännö, Runoilija. Kirjan kansi, vihreä tyylitelty suden tai koiran pää.

Heikki Kännö: Runoilija – eli miten veitsellä filosofoidaan. Sammakko. 2020.

MITEN VEITSELLÄ FILOSOFOIDAAN JA FILEOIDAAN 

Kännön välillä hengästyttävää vauhtia eteenpäin kulkeva Faust-tulkinta Runoilija lataa lukijan eteen melkoisen kavalkadin äijämäistä nimien tiputtelua ryyditettynä taiteen eri olomuodoilla: runoudella, kirjallisuudella, oopperalla, kuvataiteella… Kun mukaan sekoitetaan filosofia, esoteria ja okkultismi, saatanallinen soppa on valmis.

Päähenkilö Aurelian Benn, Le Poète, kulkee matkan halki Euroopan ja vuosikymmenten, 1880-luvun Ranskan maaseudulta 1920-luvun Baseliin, koukaten välillä Torinoon, Naumburgiin ja aina ”Akasha-kronikkaan” asti. Reissu alkaa Bennin pakoillessa viranomaisia, jotka epäilevät häntä nuoren neidon murhasta. Neito on ensimmäinen Bennin naisista, jotka kaikki saattavat hänet melkoiseen pulaan. Tai tarkemmin sanottuna, joista kaikki Benn saattaa melkoiseen pulaan. Runoilijan naiset jäävät kuitenkin ohuiksi statisteiksi, kun Kännö marssittaa tähtikaartinsa paikalle. Pakomatkan jatkuessa Benn päätyy Torinoon, missä hän tutustuu filosofi Friedrich Nietzscheen. Bennistä tulee tämän kirjuri, filosofin suurten ajatusten puhtaaksikirjoittaja. Myöhemmin Benn tekee tuttavuutta myös tämän siskon, Elisabeth Förster-Nietzschen kanssa, ja päätyy tällekin töihin. Työskennellessään filosofin sisaren Nietzsche-arkistossa Benn tutustuu Rudolf Steineriin, jonka kirjoille hän päätyy myös. Benn tekee siis töitä itseään suuremmille ajattelijoille, mutta syvällä sisimmässään kaipaa vain omien runojensa kirjoittamista. Runoilun taito on kuitenkin kadonnut hurjassa pyörityksessä ja pakoilussa, jota Benn on tehnyt koko ikänsä.

Kiinnostavin Bennin tuttavuuksista on kuitenkin Heinrich von Grüngen, joka teetättää ihmisillä kestämättömiä sopimuksia. Benn on tehnyt sopimuksen von Grüngenin kanssa ja joutuu elämään sen mukaisesti. Myös Friedrich Nietzsche ja hänen sisarensa, Rudolf Steiner ja Bennin Torinossa vihitty vaimo Minna ovat tehneet omat sopimuksensa. Kun kirjan loppupuolella aletaan kietoa yhteen Nietzschen filosofiaa ja kansallissosialismin nousua Saksassa, käy ilmi, että myös Adolf Hitler on tehnyt oman sopimuksensa von Grüngenin kanssa. Runoilija Aurelian Benn on elänyt elämänsä niin, ettei hän voi päätyä muualle kuin helvettiin. Kirjan viimeiset sivut ovatkin villiä pyöritystä yhdessä Danten helveteistä, jossa Aurelian ja Minna todistavat kansallissosialismin nousua ja lähipiirinsä loppusijoituspaikkaa.

Kännö on ahtanut Runoilijansa täyteen henkilöitä ja ajatuksia, joista kietoutuu ensin maagisrealistinen kuva viime vuosisadan vaihteen Euroopan kuohuista, mutta joka päättyy lopulta silkkaan fantasiatykitykseen, jossa realismi on enää kaukainen muisto.

Hanna Leppikangas

FINLANDIA-PALKINTOEHDOKKAAT 2020

Ann-Louise Bertell, Heiman. Kirjan kansi, kannessa kuva jäniksestä,

Ann-Luise Bertell, Heiman. Förlaget. 2020.

Ann-Luise Maria Bertell on suomenruotsalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja. Hänen esikoisteoksensa on runokokoelma ”Rus av Gul” vuodelta 1997. Hän on kirjoittanut myös näytelmiä ja revyitä. Hän sai Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon teoksesta ”Vänd om min längtan” vuonna 2016.

Ann-Louise Bertellin Heiman kertoo heistä, jotka jäivät jäljelle sodasta, sekä sodan ja muidenkin asioiden aiheuttamista traumoista pienellä ruotsinsuomalaisella paikkakunnalla Pohjanmaalla. Kirjassa kuvataan sodan rikkomia miehiä ja vahvoja naisia, jotka selviytyvät kaikesta huolimatta. Heiman kertoo sukutarinaa tavallisista ihmistä, jotka tekevät tavallisia asioita.

Henkilöhahmojen pääosassa ovat isoisä ja isänäiti Elof ja Olga. Elof ja hänen pikkuveljensä menettävät vanhempansa aikaisessa vaiheessa. Elof rakastuu kuolleen ystävänsä Olga-vaimoon ja avioituu tämän kanssa. Syyllisyyden tunteita, sotatraumoja ja kipua hän yrittää turruttaa alkoholilla. Elofin unelmat murskaantuvat vuosien saatossa.

Teos on vahvasti sekä suomenruotsalainen että suomalainen teos, vaikka onkin kirjoitettu ruotsiksi. Se on karu, fyysinen, makaaberikin, mutta silti elävä kuvaus pohjalaisesta elämästä, johon maailmansota jättää jälkensä. Rakastuminenkin kuvataan karusti: Elofin tavatessa Olgan, hän (Elof) miettii, ettei Olga ole erityisen kaunis, eikä älykäskään, mutta hänen suoraselkäisyytensä ja rehellisyytensä tekevät vaikutuksen.

Heimanin kieli on realistisen pelkistettyä ja helppolukuista ilman krumeluureja tai tehokeinoja. Tyyli on erilainen verrattuna riikinruotsalaiseen kirjallisuuteen.

Heiman on eeppinen suomalainen teos. Se sisältää kuvausta sodasta ja konfliktista (talvisota) sekä sodan vaikutuksesta yksilöön. Huvustadsbladetin kriitikko Annika Hällsten vertasi kirjaa osuvasti Väinö Linnan torpparitrilogiaan.

Teemaa jäsentävät lisäksi uskonnollisuus (herranpelko), köyhyys (mm. Elofin tausta huutolaislapsena) sekä nytkin ajankohtainen kulkutautiaika (tuberkuloosi).

Heiman on tempoltaan melko hidas. Se on osuva aikansa yhteiskunnallinen kuvaus pienten pohjalaisten paikkakuntien pikkusieluisuudesta ja syyllisyyden eetoksesta.

Sari Nurro

FINLANDIA-PALKINTEHDOKKAAT 2020

Kirjan kansi. Anni Kytömäki, Margarita, Gummerus. Vihreällä pohjalla joklihelmisimpukkaa.

Anni Kytömäki: Margarita. Gummerus. 2020

“He seisovat kylki kyljessä, kukin omalla paikallaan.”

Näin alkaa Anni Kytömäen kirja ‘Margarita’. Kirja kertoo pääasiassa 1950-luvun alun Suomesta. Välillä piipahdetaan jatkosodan loppuvaiheissa. Anni Kytömäki on kietonut hienosti neljä tarinaa, jotka kulkevat rinnakkain ja jotka risteävät yllättävilläkin tavalla.

Senni Sarakorpi on isältään Ossilta oppinut hierojan ammatin. Hän jatkaa isänsä työtä Kankariston kylpylässä. Senni elää kahdestaan äitinsä kanssa. Hän tapaa kylpylä kesien aikana monenlaisia ihmisiä. Toiset ovat uusia tuttavuuksia ja toiset ennestään tuttuja. Vakituisia kylpylävieraita. Hän tapaa ihmisiä, jotka vaikuttavat voimakkaasti hänen elämäänsä.

Antti Kairamaa rakastaa metsiä. Työnsä puolesta hän kulkee ympäri Suomen tarkistamassa hakkuualueita. Hän päättää mitkä alueet hakataan ja mitkä säästetään. Hänen isänsä Einar on intohimoinen helmisimpukoiden suojelija.

Mikko Kilkkaniemi on sotilas jatkosodan loppuvaiheissa.

Margaritaritifera margaritifera eli jokihelmisimpukka eli raakku kertoo omaa hienovaraista tarinaansa ihmisten rinnalla.

Tarina 1950-luvun alusta on kerrottu hienovaraisesti. Välillä viipyillään Sennin mietteissä, kun isä vielä eli. Hän näkee ja tuntee isänsä läheisyyden koko ajan. Isä ohjaa Senniä toimimaan työssään oikein. Senni on omalla tavallaan vahva vaikka on hieman eksyksissä. Hän joutuu etsimään oman paikkansa sodan jälkeisen Suomessa. Sennillä on luontainen yhteys luontoon erityisesti veteen. Hänen toinen nimensä Margarita viittaa helmisimpukkaan. 

Sennin tarina on kirjan päätarina. Siihen kietoutuu kaikki muut, jopa helmisimpukat. En ole aikaisemmin lukenut Kytömäen kirjoja. Pidin hänen kielestään. Hän kirjoittaa äärettömän kauniisti ja välillä kuvailevan viipyilevästi. Tarina etenee jouhevasti mutta se antaa lukijalleen hiljalleen etenevän kuvan 1950 luvun alun Suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen ihmisistä. Mitä kaikkea olisikaan pitänyt tehdä valtion eteen.

Todellinen lukuelämys, eikä kirjan 582 sivussa ole yhtään liikaa.

Arja

%d bloggaajaa tykkää tästä: