Raahen kirjasto

Arkisto

Kategoriat

Raahen kaupunginkirjasto

040 135 6799
ma - pe 10 -19
la 10 - 15

Suomi 100 vuotta : Missä aallot murtuvat

Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat (wsoy 2005)

 Raumalainen Tapio Koivukari on julkaissut Rauman saaristoon sijoittuvan historiallisen trilogian, jonka ensimmäinen osa Luodetuulen maa julkaistiin 2002. Missä aallot murtuvat julkaistiin 2005 ja päätösosa Sumun lokikirja 2009. Viime syksynä Raahen kirjamessuilla kirjailija kertoi trilogian ensimmäisen osan olevan pitkänpuoleinen pohjustus toiselle kirjalle. Suvun tarinaa kerrotaan vuosisadan alusta noin vuoteen 1920.

 Tässä toisessa kirjassa seurataan Jan ja Sofia Erikssonin perhekunnan vaiheita 1920-luvulta jatkosodan päättymiseen. Mielestäni sen voi mainiosti lukea myös aivan itsenäisenä kirjana. Ja vaikka tarinat sijoittuvat Raumalle, ne ovat erittäin mielenkiintoisia kuvatessaan rannikon elämää ennen vanhaan. Voisin kuvitella, että kalastus, merenkulku ja elämä yleensäkin on ollut hyvin samantyyppistä myös Raahen seudulla. Elannon saaminen ei ollut helppoa, mutta ihmiset olivat sitkeitä selviytyjiä. Kirjat perustuvat kirjailijan oman suvun historiaan, jota hän innostui vanhempien sukulaistensa kertomana kuuntelemaan.

 Kirjan tyylistä ja toki myös aiheesta minulle tulee mieleen Ulla-Lena Lundbergin Jää. Teksti on hyvin kuvailevaa ja kaunista ja saaristolaismiljöö on kuvattu elävästi. Rauman murteella on iso osa eikä kaikkea pysty ymmärtämään, mutta se ei haittaa kokonaisuuden käsittämistä.

”- Se löydys semnen trälli tualt takarannalt, meri sen ol siihn ajan ja Leila sen löys.”

 Kirja tekee historian eläväksi ja sopii siksi hyvin luettavaksi Suomen juhlavuonna!

Anu O.

Tapio Koivukarista lisää tietoja mm Kirjasammossa

Suomi 100 vuotta : Musta hurmio

Toivo Pekkanen – Musta hurmio (1939)

Olin reilu parikymppinen, kun löysin divarista Toivo Pekkasen kirjan Musta hurmio (1939). Kirja ja kirjailijakin ovat ehkä hieman pimentoon jääneitä suuruuksia. Pekkasen suurin kirja Tehtaan varjossa on tutumpi, mutta itseäni puhutteli Musta hurmio syvemmin. Olin itse silloin opiskelemassa puutarhuriksi ja kirjan henkilö Joel antoi samaistumisen kohteita. Kirjan tarina lyhykäisyydessään menee näin. Saaressa olevalle kylälle saapuu tuntematon mies, Joel. Hän on töitä vailla ja tarjoutuu kunnostamaan erään rikkaan puutarhan. Lopputulos miellyttää niin paljon, että muutkin kylällä haluavat Joelin laittamaan heidän pihojaan. Saari kuvataan karuna ja puutarhojen kukoistusta suorastaan ihmeenä. Joel on kuvattu vaatimattomaksi ja juroksikin mieheksi, joka sen isompaa numeroa pitämättä loihtii pelkän lihasvoiman avulla kauniita puutarhoja. Tämä kukkaloisto saa ihmiset muutenkin innostumaan, ja he alkavat harrastaa erilaisia kulttuuririentoja. Joelin ja kylän kultturelleimman henkilön Renkosen vaimon välille kehittyy salasuhde, joka lopulta saa koko tuon syntyneen paratiisimaisen tilan romahtamaan ja vaimon surmaamaan itsensä. Joel lopulta joutuu pakenemaan saarelta muiden ihmisten kateuden ja mustasukkaisuuden vuoksi. Saaren kukkaloisto kuihtuu Joelin karkottamisen jälkeen.

Tarinassa viehättää vahvat symboliset elementit ja useat tasot. Joel kuvaa ihanteellista ihmistyyppiä, vaatimatonta, nöyrää, mutta karismaattista. Mielessäni näin jonkin renessanssi-ihmisen suomalaisen version, ehkä Tapio Rautavaaran kaltaisen hahmon. Symbolistista tarinassa on kaikki puutarhavertaukset ja se, kuinka puutarhan kukoistus saa myös ihmisten mielet kukoistamaan ja unohtamaan karuuden. Ruokapalkalla töitä paiskiva Joel alkaa jossain vaiheessa epäilyttää ihmisiä, ehkä hänellä onkin joku muu motiivi, eihän kukaan voi ilmaiseksi töitä tehdä. ”Mutta tällainen käytös ei miellyttänyt ihmisiä ja heissä alkoi herätä epäluuloja, että miehellä saattoi sittenkin olla tarkoitusperiä, joita he eivät tunteneet”. Ihmisten kateus ja epäily alkavat nostaa päätä ja kaikki hyvä joka pyyteettömästä työstä koitui sortuu ihmisten epäluuloistuuteen ja kateuteen. Tarinassa on maukasta vastakkainasettelua, kuten esimerkiksi se, että kylän rikkaimman miehen varaan rakennettu kylä ei olekaan niin vahvoissa kantimissa kuin Joelin pelkällä fyysisellä työllä rakennettu kauneus ja kukkaloisto. Kirjassa viehätti myös se, että hahmot olivat arkkityyppisiä ja niiden väliset vuorovaikutussuhteet klassisia ja se muistuttu hieman sadun rakennetta, mutta aikuisten kielelle kirjoitettua. Lisäksi Pekkasen tapa kirjoittaa on kuvaavaa ja selkeää. Mielestäni tälle kirjalle kuuluu paikka klassikkojen parissa. Tuo kirja on samalla innostava, että masentava. Tarina on vertauskuvallinen ja sen asetelmat ja hahmot ovat löydettävissä tästäkin ajasta. Se on aina tuore.

 ”Hänestä tuntui kuin olisi kulkenut lumotussa maassa, ja hänen sielunsa järkkyi pohjiaan myöten. Kylässä tapahtunut muutos oli niin suuri, ettei hän voinut ymmärtää sen käyneen päinsä

muutoin kuin ihmeen avulla.” (Musta hurmio)

 

Veli Matti Mathlin

Lisätietoja Toivo Pekkasesta mm. Kirjasammon sivulla.

 

Suomi 100 vuotta : Ullan mullat

Ulla Lehtonen: Ullan mullat, WSOY 1984

Kirjassaan ”Ullan mullat” Ulla Lehtonen opastaa lukijaa sekä luonnonmukaiseen kasvisten viljelyyn että luonnonmukaiseen asumiseen.  Hän kertoo eloisasti perheensä askareista luonnonmukaisen kotipuutarhaviljelyn parissa kesäpaikassaan Rantasalmella ja ekotalossaan Varkaudessa. Kirjoitustyyli on mukava, joten tietokirjasta on muotoutunut romaanimainen ja Lehtosen omat valokuvat tuovat kotoisuuden tuntua.

Tarinassa apolloperhosesta (Parnassius apollo) kiteytyy luonnonmukaisen elämän tärkeys: Apolloperhoset tulivat joka kesä helteisinä heinäkuun kesäpäivinä lentelemään kesäpaikan pihaan. Eräänä keväänä ilmestyi mökkipolun laidalle varoitustaulu: ”Varokaa. Vesakkomyrkytys” Sinä kesänä eivät apolloperhoset tulleet. Eivätkä ne tulleet seuraavinakaan kesinä.

Apolloperhoskannan romahtaminen oli hälytysmerkki.  Myrkytystoimien taustalla on aina vaara kukkakasvien ja niitä pölyttävien hyönteisten välisen järjestelmän joutumisesta sekasortoon. Kun myrkkyjä käytetään, tuhotaan muutakin kuin sitä, mihin myrkky oli tarkoitettu.

Ulla Lehtonen sanoo, että jokaisella pihan ja puutarhan haltijalla on mahdollisuus parantaa omaa elinympäristöään ja tärkein askel siihen on pidättäytyminen kemiallisten torjunta-aineiden käytöstä. Ulla Lehtonen kertoo kauniisti hyvästä mielestä, jonka saa käsi kädessä luonnon kanssa toimimisesta. Ja siitä, kuinka vuosia kadoksissa ollut apolloperhonen lopulta lensi pioninkukkaan siipensä ihailtavaksi levittäen.

Ulla Lehtonen on idolini. Hän on luonnonmukaisen viljelyn ja kasvissyönnin guru Suomessa. Hän oli pitkään suosittu radio- ja tv-ohjelmientekijä ja kiersi luennoimassa ympäri Suomea jakamassa tietämystään ja aatteitaan. Tietokirjoja hän on kirjoittanut useita.

”Luonnonmukainen kotipuutarhaviljely on nautittavuudessaan monipuolista ja ruumista ja sielua tervehdyttävää. Se opettaa nöyrtymään, on taloudellista ja kohentaa maapallon ekologista tilaa”, idolini sanoo.

Ulla lehtosen teokset:

  • Herkkuja luonnosta ja puutarhasta, 1979
  • Opettelisinko kasvissyöjäksi, 1982
  • Herkulliset yrtit, maustekasvien keittokirja, 1982
  • Kasvisruokaopas maatilamatkailuemännille, 1982
  • Ullan mullat, 1984
  • Ullan yrtit, 1987 (u. p. nimellä Ullan luonnonyrtit, 2004)
  • Ullan maustekasvimaa, 1989
  • Onnellinen kasvissyöjä, 1994
  • Taimetoidut, 1995
  • Ullan puutarha- ja viljelyvinkit: 30 vuotta luonnonmukaista kotipuutarhaviljelyä, 1999 (u. p. nimellä Luonnonmukaisesti omassa puutarhassa luomuviljelyn käsikirja kaikille kotipuutarhureille, 2004)
  • Syö itsesi terveeksi – 100 puutarhakasvia ruokana ja rohtona, 2007

Kirsi Korhonen

 

 

Suomi 100 vuotta : Elämäntäyteinen nainen

Minna Canth: Kauppa-Lopo (Gummerus 1994. s. 55-93)

Minna Canth, joka syntyi 19.3.1844 Tampereella Johnssonin perheeseen ja sai nimekseen Ulrika Wilhelmina, ei saanut koskaan nähdä Suomen itsenäistyvän eikä nähnyt, että naiset saivat äänioikeuden. Minna Canth kuoli 1897 vain 53 vuotiaana. Minna Canth aloitti opettajaopinnot Jyväskylässä mutta hänen opintonsa keskytyivät, koska hän avioitui lehtori Johan Ferdinand Canthin kanssa. Puolisonsa kanssa hän kirjoitti lehteen kärkkäitäkin pakinoita naisasiasta ja raittiudesta. Puolisonsa kuoleman jälkeen v. 1880 Minna Canth muutti Kuopioon ja perusti hyvin menestyvän kauppaliikkeen. Canthin luona kokoonnuttiin keskustelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä.

Minulle Minna Canth edustaa tasa-arvoa kannattavaa ja yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuvaa kirjailijaa.Hän ei kaunistellut maailmanmenoa vaan kuvasi hyvin realistisesti kaikkia niitä synkeyksiä mitä Suomen kaupungeissa ja kunnissa tuolloin esiintyi. Hän kirjoitti asioista, joista ei ehkä puhuttu niin paljon ääneen. Minna Canth on naisten oikeuksien ja vähäosaisten puolestapuhuja.

Hänen novellinsa Kauppa-Lopo, joka ilmestyi alkujaan vuonna 1889, kuuluu Minna Canthin Kuopion kauteen. Kauppa-Lopo on hyvin realistinen mutta tietyllä tavalla humoristinen kuvaus yhteiskunnasta hieman laitapuolelle pudonneesta ihmisestä. Kauppa-Lopo, joka ei sylje lasiin ja joutuu siitä muutaman kerran vankilaan istumaan, kulkee ympäri Suomea. Hänellä on mies ja poika Kuopiossa. Tällä kertaa Kauppa-Lopo on Jyväskylässä, eikä hän arvosta jyväskyläläisiä ollenkaan, vaan kaipaa Kuopioon oikeiden ihmisten luo.

Kauppa-Lopo on rähjäinen, haiseva mutta erittäin hyväsydäminen ihminen, joka haluaa vain hyvää kaikille. Sen osoittaa esimerkiksi mitä kaikkea hän tekee, kun kuulee, että hänen tuntemansa Augusta-neiti Kuopiosta on vuosia aikaisemmin mennyt avioon ja muuttanut miehensä mukana Jyväskylään. Nyt Lopo haluaa auttaa häntä, koska Augusta-rouvasta on tullut leski ja hänellä on vaikeuksia hoitaa talouttaan. Lopo tekee kauppoja rouvan puolesta, jopa löytää ostajan hänen talolleen mutta parempi väki on parempaa väkeä, sen Lopokin saa huomata:

”…Siellä ne istuivat sohvassa ja nauraa virnuttivat rouvalle, joka nyt palasi heidän luokseen…. Rouva oli selin Lopoon, ettei tämä voinut nähdä hänen kasvojaan. Mutta äänessä oli harmin sekaista hymyä….

– Minä olen aivan hukassa hänen kanssaan….

– Ei, kyllä minä osoitin hänelle selvään, etten suvaitse häntä. En luule hänen enää toista kertaa tulevan.

– Mutta jospa hän ei ymmärtänytkään tarkoitusta, vaan ilmestyy taas vähän päästä uudelleen?

Vieraat nauroivat.

– Sitten ei auta muu kuin suora puhe, päätti Augusta rouva.

– Kuinka se kuuluu?

– Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunnialliset ihmiset tahdo olla missään tekemisissä….” (Canth: Kauppa-Lopo, 1994 s. 89.)

Kauppa-Lopo oli kuullut rouvien keskustelun. Häntä ahdisti. Hän halusi ulos, pois, ulkoilmaan. Hän halusi Kuopioon. Mutta syrjäytyneille ei elämä ole suosiollinen ja sen myös Lopo sai kokea.

Arja

 

Lähteitä, linkkejä:

http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2816/

http://www.minnacanth.kuopio.fi/canth/default.htm

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123272672053361#.WHtjMFOLTIU

 

 

 

Suomi 100 vuotta : Kerjäläinen ja jänis

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis (Siltala 2012)

Kirja kertoo romanialaisesta Vatanescusta, joka rikollisen organisaation toimittamana päätyy kerjäläiseksi Suomeen. Vatanesculla on vain yksi haave: saada sen verran rahaa, että voisi ostaa pojalleen nappulakengät. Kertomuksen edetessä Vatanescun tiet käyvät yksiin helsinkiläisen citykanin kanssa, ja tarina totisesti polveilee moneen suuntaan. Yllättäviä käänteitä riittää, kun Vatanescu yrittää saada nappulakenkärahat kokoon. Kyrö on humaani kirjoittaja ja ottaa Vatanescun havaintojen kautta kantaa monenlaisiin kummallisuuksiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjassa on siis yhteiskunnallista ja polittista satiiria. Kuten varmasti moni jo huomasikin, intertekstinä on Paasilinnan Jäniksen vuosi -kirja

S.K.

 

Suomi 100 vuotta : Alastalon salissa

Volter Kilpi: ALASTALON SALISSA

Teoksen Alastalon salissa kirjoitti kustavilainen kirjailija Volter Kilpi (1874 – 1939), ja se julkaistiin v. 1933 useita vuosia Kilven edellisen teoksen ilmestymisen jälkeen. Kirja on saaristolaissarjan ensimmäinen teos ja kertoo kokouksesta, joka pidetään Alastalon salissa 1860-luvulla jonakin lokakuun alun päivänä. Kokouksen aiheena on Alastalon isännän parkkialukseen sijoittaminen, osallistujina kylän isäntää, joista seitsemän mainitaan nimeltä.

Miksi ihmeessä kukaan tarttuisi yli 800-sivuiseen järkäleeseen, jota on luonnehdittu Suomen vaikeimmaksi kirjaksi ja jossa kerrotaan yhden ainoan päivän tapahtumista pienessä kustavilaisessa saaristokylässä oudon omituisia sanakäänteitä käyttäen; jossa seitsemänkymmentä ensimmäistä sivua käsittelee vain Härkäniemen isännän piipun valintaa Alastalon piippuhyllystä; jossa erään luvun esittelyn mukaan se on ”luku, jonka mukavasti voi jättää lukemattakin, koska siinä ei tapahdu enempää kuin muissakaan”? Nämä asiat kirjasta tiesi niin kuin senkin, että teos lojuu lukemattomana lukuisissa kirjahyllyissä , mutta ei sitä voi antaa poiskaan, koska siihen vielä joskus voisi tarttua.

Minun oli pakko tarttua eräänä kesänä, kun Alastalon salissa oli silloisen lukupiirini kirjana ja alustusvuoro osui minuun. Outo ja erikoinen teksti kuitenkin tempaisi mukaansa. Se melkein hengästytti, ei vauhdin hurman eikä tapahtumien runsauden vuoksi, vaan kerronnan lähes pakahduttavan intensiteetin vuoksi. Ei se piipun valintakaan ollut pelkkää piipun valinnan kuvausta, vaan Härkäniemi myös ”tuumailee ajankuluksi erinäisiä”. Ei kokouksen kuvauskaan ollut vain kokouksen kulun selostusta, vaan kaikkea sitä, mitä isäntien mielessä liikkui ajatusten lähtiessä kulkemaan jokaisella omaa reittiään.

Kirjailijan ihmismielen tuntemus on vertaansa vailla esimerkiksi miesten pähkäillessä sosiaalisen hierarkian edellyttämää seremoniallista järjestystä niin keskustelun avaamisessa kuin istumapaikan valinnassa, niin kahvin ottamisessa kuin lopulta paperien allekirjoituksessakin. Teoksessa naiset ovat takaalalla, mutta silti arvostettuina ja miesten mielessä monenlaisia ajatuksia herättävinä, etenkin Härkäniemeä askarruttaa ”naisväen järjenriitinki”.

Teos on silkkaa tajunnanvirtaa, vastaavaa kuin maailmankirjallisuudessa Marcel Proustilla ja vastaavia yhden ainoan päivän kuvauksia mm. James Joycella, Virginia Woolfilla ja Ian Mc Evanilla. Näissä kerronta keskittyy tapahtumien runsauden sijasta yksilöllisiin pohdintoihin samoin kuin Alastalon salissa. Kokouksen osanottajien erilaisuudessa näkyy koko ihmiselämän ja ihmismielen moninaisuus kaikkine piirteineen kyräilevästä kateudesta kuumaverisyyteen, äkkipikaisuudesta verkkaiseen tuumailevaisuuteen. Myös miljöökuvauksessa Kilpi onnistuu taitavasti elävöittämään ympäristöään lukijalle.

Alastalon salin kokouksessa on episodi, jossa ”Härkäniemi kertoo esikuvan rohkaisuksi ja muuksi ajankuluksi jutun retarista ja kapteenista ja fregatti Albatrossin tileistä”. Juttu on riemastuttava satiiri purjelaivakauden merenkulusta. Albatrossista tehtyä näytelmää on Kustavin Volter Kilpi -päivillä esitetty useina kesinä.

Alastalon salissa on v. 1992 valittu Suomen itsenäisyyden ajan parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Kirjan henkilöhahmoista Pukkilan hieman yksinkertainen isäntä on rinnastettu nykykirjallisuuden suosittuun Mielensäpahoittajaan.

Teoksen kieli on aivan omanlaisensa, runsasmuotoista ja hersyvää. Saaristolaisromaanina kerronta pohjautuu paljolti merenkulkusanastoon, mutta sen ymmärtäminen asiayhteydestä käy helposti eikä jokaiseen takilaan, pultaaniin tai halssiin tarvitse takertua, antaa vain kielen viedä mennessään. Teoksen Alastalon salissa pitkissä monimutkaisissa lähes hengästyttävissä lauseissa on kuitenkin koko ajan havaittavissa kevyesti liukuva laulun poljento, kuin laivan keinunta meren aalloilla: ”Sinä minun laivojeni pantteriruodot sihtaat, jotta kyljen posket saavat oikean kaaren siloamaan merta, ja sinä minun fregattieni raakapuut kaappaat, jotta rikillä on oikea levitys ja nousu, kun kenojoutsen painuu sataman suuta kohden!”

Alastalon salissa kannattaa vierailla!

S.T.

 

Suomi 100 vuotta : Ismo Alanko ”Meidän isä”

”Kuolemaa ja elämää pelätään.” – Ismo Alanko: Meidän isä

Ismo Alangon vuonna 1990 ilmestyneen Kun Suomi putos puusta -levyn tunnetuin kappale on sen nimikappale, jota tarinan mukaan soitettiin Radiomafiassa niin paljon, että johto tai ketkä lie päättivät rajoittaa vähän.

Minuun ehkä vahvimman vaikutuksen on tehnyt seitsemäs kappale, hengityksellä ja raastavilla sähkökitaroilla alkava Meidän isä. Sitten tulevat ensimmäiset sanat: ”Meidän isä meni taivaaseen sieltä sataa leipää”. Pituutta kappaleella 6 minuuttia ja 40 sekuntia. Se on kuin syöksy suomalaiseen perhehelvettiin. Valtakunta-ajan Lars von Trier olisi voinut ohjata siitä videon.

Muistoissani Meidän isä päättää koko levyn, mutta sen jälkeen tulee vielä kalsean kauhistuttava Hetki hautausmaalla ja renttuileva Tuupovaara-Helsinki juopuneine melodioineen. Ehkä on hyvä, että levyä ei lopetettu painajaiseen.

 

M.M.

 

Kappaleen voi käydä kuuntelemassa esimerkiksi Youtubessa.

https://www.youtube.com/watch?v=_KYDVx_pXhU

Facebook

%d bloggers like this: