Kesä on lukemisen luvattua aikaa, sillä vaikka kirjaan tarttuminen on mukavaa ympäri vuoden, on lämpimimmällä vuodenajallamme yleensä yksi etu: pitkä loma, jonka aikana ehtii uppoutua yhteen jos toiseenkin kirjalliseen maailmaan. Raahen kirjaklubilaiset silmäilivät hyllyjään ja yöpöytiään ja koostivat iloksenne mainion TBR-listan, josta löytyy vinkkejä niin romaanien, runojen kuin tietokirjojenkin ystäville. Lukuiloa!

ARJA

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa. Otava 2022.

Lili Loimola on 37 vuotias ja muuttanut takaisin Helsinkiin. Hän on sotavuodet asunut Yhdysvalloissa ja saanut siellä elantonsa kotiapulaisena. 1940-luvun Helsinki ei anna kovin paljon vaihtoehtoja hänen ikäiselleen – joko ryhdyt kotiapulaiseksi tai menet naimisiin. Kodinhoito ei innosta Liliä. Hän hakeutuu yksityisetsiväksi ja ensimmäinen toimeksianto vie hänet keskelle kulosaarelaisen äveriään yrityssuvun syysjuhlia.

Odotan innolla Laura Anderssonin esikoisteokseen tarttumista. Sen kansikuvassa jo henkii sodan jälkeinen aika – toivo ja uudet tuulet. Kirjan prologi loppuu sopivasti

” Kukaan ei näe, kun hänet raahataan täältä johonkin pois ja jätetään sinne kuolemaan. Yksin ja hylättynä. Eikä kukaan koskaan löydä häntä. Sen hän tietää, ja ajatus kylmää häntä enemmän kuin kimppuun hiipivä kuolema. Kukaan ei välitä.” (s. 6)

MIKKO

Norman Mailer: Pyövelin laulu. Suomentanut Erkki Jukarainen. Otava 1985.

Tosipohjainen kirja yhdysvaltalaisesta murhaajasta, joka sai kuolemantuomion ja myös kärsi sen. Norman Mailer on kirjailijoita, joiden teoksia olen aikonut lukea vuosikymmeniä. Pyövelin laulu oli aikoinaan omassakin hyllyssä, mutta vein sen antikvariaattiin. Pituus tuntui silloin aivan liialliselta. Varasin juuri kirjastosta, koska luen parhaillaan toista Mailerin tiiliskiveä, Porton haamua, ja tämä teos alkoi jälleen kiinnostaa. Pyövelin laulu on palkittu Pulitzerilla, mikä voi olla joillekin lukijoille suositus.

Serafim Seppälä: Antiikista Bysanttiin – Aatehistoriallisia murroksia. Gaudeamus 2021.

Tätä kirjaa ei ahmita. Aihe on erittäin mielenkiintoinen. Esittelytekstin mukaan teoksesta voi etsiä vastausta kysymykseen siitä, miten kristinusko muutti maailman katsomisen tapaa. Aihe on niin laaja, että jopa kirjailija itse huokailee sille esipuheessaan. Varovaisen aloittelun jälkeen Seppälällä kyllä riittää näkemystä ja taitoa kirjoittaa näkemyksensä kiinnostavasti.

Jaroslav Hašek: Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa. Suomennos Eero Balk. Tammi 2013.

Kaverilta saatu klassikko on odottanut hyllyssä lukemista monta vuotta. Varhaisempaa suomennosta olen jonkin matkaa muinon lukenutkin, mutta Eero Balkin suoraan tšekin kielestä kiinnostaa. Kuten romaanin nimestä voi päätellä Švejk osallistuu omalla tavallaan maailmansotaan. Jospa tänä kesänä pääsen loppuun saakka.

SATU

Joku Colson Whiteheadin teos tai useampi, todennäköisesti ensimmäisenä Harlem Shuffle. Suomentanut Markku Päkkilä. Otava 2022.

Colson Whiteheadia ovat suitsuttaneet sekä ystävät että media, viimeisimpänä Suomen Kuvalehti, joka kyseli, onko tässä paras elossa oleva amerikkalaiskirjailija. Pakkohan tällaiseen on tarttua. Ajattelin aloittaa kevyemmästä päästä Whiteheadin tuotantoa. Muita suomennettuja Whiteheadin teoksia ovat Nickelin pojat, Maanalainen rautatie ja Balladi John Henrystä.

Rick Riordan: Syvyyksien tytär. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava 2022.

Rick Riordanin nuortenkirjat ovat aina olleet minulle mukavia aivojen lepohetkiä menneen ajan kulttuurien, nokkelan sanailun ja pääosin onnellisesti päättyvien seikkailujen parissa. Suurimman suosikkini Apollon-sarjan päättyä kiinnostaa, millainen on Riordanin uuden sarjan avaus, Syvyyksien tytär. 

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä. Karisto 2018.

Pidän raahelaisen Pauliina Vanhatalon Veera Vaahtera -nimellä kirjoittamasta chick lit -kirjallisuudesta, joka on yhtä aikaa kepeää ja älykästä. Anneli Kanto puolestaan on yksi suosikkikirjailijoistani, joten kun hän on kirjoittanut chick litiä, odottelen jotain juurikin sellaista: kepeää ja älykästä. 

Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa. Suomentanut Riikka Majanen. Sammakko 2017.

Maitoa ja hunajaa on runo- ja proosateos, johon törmäsin oppilaitteni kautta. Heistä useampi valitsi kirjan luettavakseen kurssilla, jossa piti tutustua lyriikkaan.  Kustantajan mukaan teos kertoo väkivallan, hyväksikäytön, rakkauden, menetyksen ja naiseuden kokemuksista. Teksteissä kuitenkin löydetään myös hyvyyttä.

HANNA

Naomi Klein: Tuli on irti – maapallon polttava tulevaisuus. Into 2022.

Tuli on irti esittelee Kleinin koottuja kirjoituksia ja ajatuksia 2010-luvulta vuoteen 2019 asti: tällä kertaa hän haluaa ihmisten avaavan silmänsä ilmastonmuutoksen suhteen.Klein tuo yhä uudelleen ja uudelleen esille oman, tutkijoiden ja – yhä enenevässä määrin – kansan huolen pahenevasta ilmastokriisistä. Hän tekee myös selväksi ketä syyttää: ylikansallisia fossiilisten polttoaineiden suuryrityksiä, jotka ovat vastuussa suurimmasta osasta viime vuosikymmenten hiilidioksidipäästöistä.

Kirjassa esitetään kuitenkin vaihtoehto synkkyyteen vaipumiselle tai vanhojen virheiden toistamiselle. Vanha ja kulunut ajatus siitä, että pienistä puroista syntyy suuri virta, heitetään romukoppaan: “Valitettavasti vastaus kysymykseen siitä, mitä juuri minä yksilönä voin tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, on: et mitään. – – Voimme kohdata tämän valtaisan haasteen vain yhdessä. Osana massiivista ja järjestäytynyttä maailmanlaajuista liikettä.”

Tämä “massiivinen ja järjestäytynyt maailmanlaajuinen liike” on Green New Deal, jonka syntyä ja pääperiaatteita kirjan artikkeleissa seurataan. Kleinin mukaan ajatus siitä, että ilmastokriisi olisi erillinen ongelma verrattuna maailman kaikkiin muihin ongelmiin, on väärä, eikä sitä näin ollen voi yhtenä, erillisenä ongelmana ratkaistakaan. Jotta saamme ilmastokriisin ratkaistua, meidän pitää ratkaista myös muut meitä vaivaavat ongelmat.

Amanda Palo: Outoja kaloja. Kosmos 2021.

“En tiedä hävettääkö häntä tilauksen vaatimattomuus vai ihmisten seurassa oleminen, mutta minä ymmärrän häntä. Olisihan aivan kauheaa, jos meistä paljastuisi jotain, minkä yritämme niin kipeästi pitää piilossa.”

Outoja kaloja on kokoelma lyhyitä proosatekstejä elämästä. Siitä, miltä tuntuu olla nainen, pelätä miehiä, olla rakastajatar, valehdella, juoda viiniä, nähdä unia, unohtaa, erota, elää. Tarinoiden kertoja tarkkailee itseään ja muita äärimäisyyteen asti ja kertoo havaintonsa raatorehellisesti. Tämän pienen, kauniin kirjasen lukee vaikka yhdeltä istumalta pihakeinussa.

Erin Morgenstern: The Night Circus. Doubleday 2011.

Sirkus on saapunut kaupunkiin. Ilmoittamatta, yllättäen. Minne tahansa yösirkus meneekään, se tuo mukanaan taikuutta, jännitystä, kuumaa kaakaota ja isoja telttoja. Sirkuksen mukana kulkee sekalainen joukkio ihmisiä, joista jokaisella on omat kykynsä. Kaiken keskipisteessä on vuosia sitten aloitettu kilpailu, jonka kilpailijat eivät itsekään tiedä, mitä heidän tulisi tehdä tai missä asiassa he kilpailevat.

Erin Morgensternin The Night Circus on ilmestynyt jo kymmenen vuotta sitten mutta suomennosta siitä ei ole tehty. Se on harmi, sillä yösirkus tuo lukijan eteen maagisen sirkuskiertueen, jonka alkuunpanevana voimana toimiva kilpailu muuttaa lopulta kaikkien sirkukseen jotenkin liittyvien ihmisten elämän. Kesälomalla on kuitenkin mainiosti aikaa lukea englanniksikin, joten jos ya-henkinen fantasia ripauksella romantiikkaa kiinnostelee, The Night Circus on oiva valinta.

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä. WSOY 2021.

Anja Erämajan teoksessa ollaan kirjaimellisesti metsässä. Runot, välillä jopa proosarunon mittaisiksi venyvät, vievät lukijan suomalaiseen metsään. Tarkemmin sanoen mustikkametsään, koska vaikka timantit ovat ikuisia, mustikat voi syödä. Välillä käydään muistojen syövereissä, mutta mustikkaämpäristä on silti parasta pitää huoli.

“Jos minä johonkin uskon niin mustikkaan, jos minä jossain olen vilpitön niin mustikkametsässä, jos minulta sielu löytyy, se on sininen ja pyöreä.” Ja jos minä mitään mistään ymmärrän, niin tämän täytyy olla lähes täydellistä kesäluettavaa esimerkiksi siellä suomalaisen metsän keskellä olevalla mökillä.

ANNA

Veli-Pekka Lehtola: Entiset elävät meissä – saamelaisten historiat ja Suomi. Gaudeamus, 2022.

”Ei ole olemassa yhtä saamelaista historiaa tai saamelaista tapaa ymmärtää historia, vaan koko joukko saamelaisia historioita, jotka tulevat näkyviksi erilaisissa taustoissa ja näkökulmissa. Tämä voi hämmentää monia, jotka hakevat yksinkertaisia vastauksia kysymykseen saamelaisten ja historian suhteesta.”

 Odotan tältä kirjalta juuri sitä – hämmentymisen kautta mahdollisuutta nähdä sisään ja ymmärtää jotain. Kirjan kirjoittanut Veli-Pekka Lehtola on saamelaisen kulttuurin professori Gíellagas-instituutissa Oulun yliopistossa. Teoksen lähtökohtana on saamelaisten oma historiatietoisuus ja menneisyyden läsnäolo nykypäivässä.  

Audre Lorde: Sister Outsider – esseitä ja puheita. Kosmos, 2022.

Audre Lorden 1980-luvulla julkaistu feministinen klassikko ilmestyi tänä keväänä suomeksi ja kuuluu ehdottomasti kesäkirjapinooni. Teos koostuu puheista ja esseistä ja soveltuu mainiosti luettavaksi laiturinnokassa. Osan teksteistä olen lukenut englanniksi mutta tartun mielelläni tähän käännökseen, koska Lorden ajatuksissa riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Minun kesäkirjani ovat usein tietokirjoja, koska lomalla ajatuksissani on tilaa, ja aivoni ovat vastaanottavaiset myös raskaille ja monimutkaisille aiheille.  Talvisin ja stressaantuneena kuluu cozy crimeä hyllymetreittäin, mutta kesällä jaksan kantaa maailman tuskaa.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko. Otava, 2021.

Ishiguron kiitetty romaani on pölyttynyt yöpöydälläni luvattoman kauan ja lomalla tartun vihdoinkin kertomukseen keinoystävästä. Suosikkejani Ishiguron tuotannosta ovat olleet Haudattu jättiläinen, Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina. Ihaninta on, että pääsen keskustelemaan kirjasta elokuussa Kirjaklubin lukupiiriläisten kanssa.

Timothy Snyder: On Tyranny: Twenty Lessons From The Twntieth Century. Graphic Edition. Illustrated by Nora Krug. Ten Speed Press 2021.

Ostin tämän upean ja kauniin teoksen kevään Lissabonin matkalta ja olen säästellyt sen lukemista kesään ja lomaan. Snyderin teos on opas demokratian säilyttämiseen ja suojelemiseen ja Nora Krugin upea kuvitus kutsuu silmäilijää syventymään. Joshua Oppenheimerin sanoin: ”Krug’s illustrated edition of On Tyranny is  an act of resistance—and a gift of love”. Sanomattakin on selvää, että odotukseni ovat korkealla.

Raahen kaupunginkirjasto ja Raahen Kirjaklubi Ry järjestävät tietokirjalukupiirejä neljä kertaa vuodessa. Jokaisella kokoontumiskerralla on oma teemansa ja aihepiirin kirjoista kutsutaan puhumaan paikallisia alan asiantuntijoita ja harrastajia. Tietokirjalukupiirit ovat avoimia kaikille eikä niitä varten tarvitse lukea esiteltäviä kirjoja etukäteen. Toukokuun tapahtuman vieraana oli ”vähän muutakin kuin Raahen kirkonmäkeä” nähnyt kotiseutuaktiivi ja kunnallispoliitikko Sari Nurro, jonka valinnoissa näkyivät Yhdysvalloissa ja Afrikassa asutut vuodet.

Kiinnostuin Raahen ja Suomen ulkopuolella olevasta maailmasta lapsena 1970-80-luvuilla. Kiinnostuksen herättivät tietokirjasarjat, tuon aikakauden kotien trendijuttu.  Tietokirjasarjoissa valokuvat, piirrokset, kartat ja muu liiteaineisto olivat erittäin laadukkaita ja mielikuvitustani ruokkivia.

En pidä Lonely Planet -tyyppisistä opaskirjoista. New Yorkissa asuva ystäväni Suomeen tulleessaan osti Lonely Planet Finland -matkaoppaan. Opaskirjan Suomi-tietoa luettuaan hän kysyi, onko Raahe erämaassa, koska ainut kaupunki Tampereen ja Turun pohjoispuolella oli Rovaniemi, koska siellä on joulupukinmaa.

Lähtiessäni vuosituhannen vaihteessa YKn päämajasta Liberiaan Länsi-Afrikkaan, kamerunilainen YK-kollega suositteli matkakirjaksi sisällissodan tuhoaman maan historian ymmärtämiseen englantilaisen Graham Greenen kirjaa ”Journey without maps” 1930-luvulta. Sodan tuhoamasta Liberiasta ei ollut tietokirjallisuutta, ainoastaan uutisointia 15 vuotta kestäneestä sisällissodasta. Journey Without Maps kirja kertoo lähes 600 km matkasta Liberian halki. Greene käytti matkan aikana paikallisia oppaita.

Asuin Liberiassa v. 2003-2006. Greenelle matka Liberiaan oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolelle tekemä. Liberian sisäosia ei nykyisinkään ole kovin tarkkaan kartoitettu ja kuvaavaa on, että USA:ssa 100 vuotta sitten oli tehty Liberian sisäosista kartta, jossa sisämaan kohdalla oli valkoinen läiskä ja johon oli kirjoitettu ”kannibaalit”. Matkustin Liberiassa niin paljon, että olen käynyt jokaisessa 15 maakunnassa. Greene kirjoitti mm. surkeasta kansanterveydestä; maassa oli vain kourallinen lääkäreitä. Lähtiessäni Liberiasta kansanterveyden tila oli yhä heikko, kodinhoitajamme mies kuoli saatuaan ”hiekkalääkettä” vatsakipuihin.

Amerikkalaisten ja eurooppalaisten suhtautumiseen Afrikkaan on pitkään vaikuttanut orjakauppa. Liberian osalta se, että valtio on yksi maailman vanhimmista demokratioista, jonka perustivat USA:n etelävaltioista vapautetut orjat. Länsi-Afrikan konfliktien taustalla on länsimaiden ymmärtämättömyys paikallisista heimokulttuureista, tuhansia vuosia vanhoista kuningaskunnista, joiden rajat eivät noudata kolonialismin aikana piirrettyjä rajoja.

YK-vuosiltani minulla on tallessa kaksi kirjaa myös Liberian naapurimaa Norsunluurannikolta. Toinen on kuvakirja ”Côte d’Ivoire – Photographies d’Olivier Martel” maasta, joka on Länsi-Afrikan toiseksi suurin valtio Nigerian jälkeen. Pelkästään pääkaupungissa asuu 4 milj. ihmistä. Asuin Abidjanissa samantyyppisessä korkeassa kerrostalossa kuin mitä Suomessa nyt rakennetaan suurimpiin kaupunkeihin. 

Keittokirjat ovat mainioita matka- ja tietokirjoja. Norsunluurannikon ruokakulttuurista kertovassa kirjassa ”Cuisine de Côte d’Ivoire et d’Afrique de l’Ouest” kuvataan maan eri alueiden ruokakulttuurin erikoisuuksista. Maa on viljavaa ja sillä on pitkä rantaviiva Atlantin valtamereen, joten erilaisia kalatuotteita on paljon saatavilla. Hummeri oli herkku ranta-alueen ravintoloissa.

Helsingin kaupunginmuseon kirja ”An excursion into the history of Helsinki – piquenique” on mielenkiintoinen teos pääkaupungin historiaan ruokakulttuurin näkökulmasta. Kirjassa vanhin ulkoruokailuresepti on 1500-luvulta sisältäen kuivattua haukea, ruisleipää, suolattua silakkaa, savustettua possua, täytettyjä nauriita, voita, olutta ja viiniä. Kirja kertoo eri aikakausien tapakulttuurista. Viimeinen luku kertoo ylioppilaiden piknikeistä Ullanlinnanmäellä 1930-luvulla.

Taide ja kulttuuri luo tenhovoimaisia kaupunkeja. Pohjois-Amerikassa julkaistaan paljon kirjoja viihteen tekijöistä sekä kuvakirjoja, ns. kahvipöytäkirjoja kauniine kuvineen, jotka houkuttelevat ihmisiä matkustamaan tunnetuttujen viihdetaiteilijoiden uran ja elämän jalanjäljissä. Esimerkkinä kirja Frank Sinatrasta, joka kertoo hänen urastaan itärannikolla New Yorkissa ja länsirannikolla Hollywoodissa.

Myös lastenkirjallisuus voi viedä matkalle maailmalle. Kirsi Kunnaksen Kuka on nähnyt tuulen – runoja ja satuja maailmalta on hieno teos eri kansojen satuihin ja runoihin, yksi tyttäreni suosikkikirjoista. Kirjassa vanhimmat tarinat ovat venäläisen I. A. Krylovin (1764-1833). Krylov ei oikeastaan kirjoittanut lapsille vaan satiirisia kommentteja tsaarille Venäjän yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Japanilainen ystäväni tutustui Tove Janssonin muumitarinoihin Japanissa jo 1970-luvulla. Toven muumeista syntyi hänen kiinnostuksensa Suomea kohtaan. Lastenkirjatkin voivat siis olla matkakirjoja, jotka ruokkivat uteliaisuutta perehtyä oman kotimaan ulkopuoliseen maailmaan. Myös Tatu ja Patu -kirjat sekä Mauri Kunnaksen Koiramäet on kertovat tarinoita Suomesta ja ovat olleet hyvin suosittuja matkakirjoja vietyäni niitä tuliaisina maailmalle.

Raahen kaupunginkirjaston instalive Kirjallinen keskiviikko on joka toinen keskiviikko toistuva lähetys, jossa käsitellään kirjallisuus- ja kulttuuriaiheita maan ja taivaan väliltä. Seuraava live lähetetään keskiviikkona 24.3. klo 17 ja aiheena on lastenkirjallisuus. Keskustelemassa ovat palvelupäällikkö Arja Nevala ja kirjastovirkailija Heini Larsson-Mattila.

Maaliskuun ensimmäisen kirjallisen keskiviikon aiheena olivat aikuisten kirjavinkit. Vinkkaajina toimivat Pattijoen ja Vihannin lähikirjastojen kirjastonhoitaja Toni Kykyri sekä aikuisten kirjastotyön informaatikko Anna Kippola. Tästä blogauksesta löydät molempien vinkkaamat kirjat kuvauksineen sekä muutaman ekstran. Lukuiloa!

Jussi Konttinen, Siperia: suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa.  HS Kirjat 2019.

Yli vuosi perheen kanssa tuhansien kilometrien päässä kotoa. Kaksi lapsista paikalliseen päiväkotiin, yksi kouluun. Ei juoksevaa vettä, käytössä ulkohuussi – tosin kovimmilla 50 asteen pakkasilla potta saa riittää aikuisillekin. Vastoinkäymisiä auton, byrokratian ja muunkin elämän kanssa. Mutta Siperia opettaa. Venäjällä on usein niin, että mikään ei onnistu, mutta kaikki järjestyy, ainakin melkein. Mielenkiintoinen kokoelma kertomuksia paitsi yhden perheen ihmiskokeesta ikiroudan päällä, eli asumisesta Töhtyrin kylässä Jakutiassa eli Sahan tasavallassa, myös tarinoita muualta Siperiasta, muun muassa öljyn ja kaasun etsinnän ja timanttikaivosten vaikutuksesta luontoon, ilmastonmuutoksen mahdollistamasta mammuttien syöksyhampaiden etsimisestä ja mursujen joukkokokouksesta. Siperiassakin eletään täyttä elämää.

Anna Fifield, Loistava toveri Kim Jong Un. Bazar 2019, suom. Seppo Raudaskoski.

vrt. Michael Palin, Pohjois-Korean päiväkirja. Minerva 2020. Suom. Päivi Paju; valok. Nick Bonner.

Erään nuoren miehen uran alku: nousu diktaattoriksi isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Kuvaus lähes vääjäämättömästä tiestä muiden perillisvaihtoehtojen käydessä vähiin. Kirjassa esitellään ydinaseiden merkitys suljetun Pohjois-Korean johdolle, eliitin elintapoja rutiköyhässä valtiossa, miljoonien dollarien hankkimista hakkeroimalla ja kuinka valtaa lujitetaan lähipiirin henkilöitä tieltä raivaamalla. Kirjan tiedot on hankittu lukuisia lähteitä käyttäen, muun muassa vierailijoita ja loikkareita haastatellen. –Samaan maahan matkusti myös Monty Python –koomikko ja maailmanmatkaaja Michael Palin, joka teki reissustaan sekä kaksiosaisen dokumentin että matkapäiväkirjan. Palinin nopeammin luettavan kirjan voi ottaa vaikka alkupalaksi ennen Fifieldin kirjan avulla tehtävää syvempää perehtymistä.

Hannu Rajaniemi, Kvanttivaras. Gummerus 2011. suom. Antti Autio.

Kvanttivaras on alkuun vaikeasti lähestyttävä kirja, jonka maailma on vielä vieraampi kuin scifissä usein on. Kirjan satojen vuosien päähän sijoittuvassa maailmassa ihmisen keho ja mieli ovat irrotettavissa toisistaan, ja mieli voidaan yhdistää toiseen kehoon tai koneeseen samalla kun keho on varastoituna muualla. Ihmismuistia voi käsitellä samoin kuin tietokonemuistia nyt, eli tallettaa ulkoisesti ja hakea tarvittaessa takaisin. Juoni on jännityskirjallisuudesta tuttu: rikollinen saa tarjouksen josta ei voi kieltäytyä, ja yksin toimimaan tottunut varas joutuu vastentahtoiseen yhteistyöhön toimeksiantajaa edustavan kiinnostavan naisen kanssa. Kirjan olosuhteet saattavat aueta helpommin, jos matematiikasta ja peliteoriasta peräisin olevat termit ovat tuttuja jo ennestään. Kvanttivaras on trilogian ensimmäinen osa.

Samassa sarjassa ilmestyneet myös:
Fraktaaliruhtinas. Gummerus 2012. Suom. Antti Autio.
Kausaalienkeli. Gummerus 2014. Suom. Antti Autio.

Kai Ekholm, Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. Atena 2013.

Perinteisen tyylin dekkari, jossa yksityisetsivät Kalju ja Kihara tutkivat rikosta poliisin tukena. Yhteiskunnalliset teemat, historian haamut ja huumori ovat keskiössä emeritus-ylikirjastonhoitajan esikoisromaanissa, joka alkaa ruumiin löytämisestä Kansalliskirjastosta, kirjailijan entisellä työpaikalla. Kirjalle on ehtinyt tulla jo kaksi itsenäistä jatko-osaa.

Samassa sarjassa ilmestyneet myös:
Tähtisilmä. Atena 2016.
Minä olen myrsky. Crime Time 2020.

Seppo Mustaluoto, Slaavilainen peli. Gummerus 2018.

vrt.Jens Henrik  Jensen, Hirtetyt koirat. WSOY 2019. Suom. Sanna Manninen.
Pimeän miehet. WSOY 2019.Suom. Sanna Manninen.
Jäätyneet liekit. WSOY 2020. Suom. Sanna Manninen.

Seppo Mustaluoto kirjoittaa toiminnallisia jännityskirjoja brittiläisen Andy McNabin yksityiskohtaiseen tyyliin. Mustaluodon kirjoissa pääosassa on entinen sotilas Janne Norrman, joka tyttöystävänsä ja etenkin tämän isän kautta sotkeutuu kansainvälisen hämäräbisneksen kuvioihin. Mustaluodon kirjoja voi verrata paitsi McNabin teoksiin myös tanskalaisen Jens Henrik Jensenin Oxen-sarjan hiukan vastaavan tyyppisiin kirjoihin. Mustaluodon oma tausta rajavartijana tuo realismia juonenkäänteisiin.

Samassa sarjassa ilmestyneet myös:
Kuoleman safari. Gummerus 2019.
Totuuden kuriiri. Gummerus 2020.

Merete Mazzarella, Varovainen matkailija. Tammi 2019. Suom. Raija Rintamäki.

Henkilökohtaisten muistojen sävyttämä matkakirja, ensin risteilyaluksella tehtävästä matkasta ja sen kuvioista Karibialla ja Amazonasin alueella, ja sitten matkoista Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Matkakokemusten ohella pohdintaa muun muassa turismin ja matkailun erosta ja myös matkustamisen järkevyydestä ilmastonmuutoksen aikana. Muistot lapsuudesta ja nuoruudesta pohjustavat nykyajan kokemuksia. Korona-ajan matkakuumeeseen sopii varovainen matkailu kirjan seurassa.

Tapio Lehtinen ja Ari Pusa, Yksin seitsemällä merellä. Docendo 2020.

Tapio Lehtisen purjehti vuonna 2018–2019 maailman ympäri 36-jalkaisella purjeveneellä ilman täydennyspysähdyksiä ja nykyajan teknologiaa: kilpailun perinnesääntöjen mukaan GPS-paikannus oli kielletty, musiikkia sai kuunnella c-kasetilta, ja yhteydet järjestyivät radioamatöörien avulla. Onneksi luettavia kirjoja oli veneessä mukana runsaasti. Viime tinkaan jääneet valmistelut johtivat merellä hankaluuksiin, niihin sopeutumiseen ja lopulta pyrkimykseen vain päästä edes joskus maaliin. 322 päivän jälkeen se onnistuikin, tukevasti kilpailun viimeisenä. Mutta maaliin pääsykin oli jo voitto: 13 lähti kilpailuun, vain viisi pääsi maaliin. –Mielenkiintoinen kertomus purjehduksesta 1960-luvun tapaan yksinkertaisissa, jopa ankeissa oloissa. Kirjaa lukevalle maakravulle purjehdustermit voivat välillä olla haastavia, mutta ymmärtämistä helpottaa kirjan lopussa oleva alan sanasto.

Jia Mai, Koodinmurtaja. Aula & co 2017. Suom. Rauno Sainio.

Nuoren pojan matemaattinen lahjakkuus havaitaan, ja koulun jälkeen hänet värvätään murtamaan koodeja salaiseen yksikköön. Menestys vaikeitten koodien ratkaisemisessa johtaa pakkomielteeseen yhä vaikeampien koodien ratkaisemisesta, mikä lopulta vaikuttaa mielenterveyteen. Koodinmurtaja ja samaan maailmaan sijoittuva Pimeä voima eivät ole varsinaisesti jännitysromaaneja, vaikka vakoilun maailmassa liikutaankin. Paino on usein erikoislaatuisten ihmisten psykologialla ja heidän toiminnallaan erikoisissa olosuhteissa, salailun keskellä.

Kiinalaisia kirjoja julkaistaan Suomessa harvakseltaan, joten nämä ovat siinäkin mielessä erityisiä kokemuksia, ja myös tutustumista uuteen kulttuuriin.

Samassa sarjassa ilmestynyt myös:
Pimeä voima. Aula & co 2018. Suom. Rauno Sainio.

Anna Järvinen, Dröm natten till idag/Uni viime yönä. Förlaget & Teos 2021.

Fragmentaarinen, autofiktiivinen teos, jonka päähenkilö on viisikymmenvuotispäiväänsä lähestyvä taiteilija nimeltä Anna. Luin teoksen ruotsiksi ja kuuntelin suomeksi. Tämä on kirja, jota voin suositella nimenomaan äänikirjana – Anna Järvisen itsensä lukemana kirja muuntuu kokonaistaideteokseksi, johon kuuluvat olennaisena osana Järvisen puheen rytmi, rikkonainen kieli ja äänenväri.

Juhani Karila, Pienen hauen pyydystys. Siltala 2019.

Juhani Karilan mytologiaa, spefiä, jännitystä ja vakavaa proosaa yhdistävä teos on huikea lukukokemus. Kirja alkaa Elinan vuosittaisesta kesäisestä paluusta kotipaikkakunnalleen Itä-Lappiin. Kirja sijoituu fiktiiviseen aikaan, ehkä lähitulevaisuuteen. Noin sivun viisikymmentä paikkeilla tarina alkaa imeä ja kuljettaa mukanaan hurjaa vauhtia kohti sekä tutuntuntoisia että uskomattomia ja fantastisia käänteitä.

Niillas Holmberg, Halla Helle. Gummerus 2021.

Mielenkiintoisin ja koskettavin taide on usein kantaaottavaa. Monialaisen taiteilijan, Niillas Holmbergin, esikoisromaani Halla Helle ottaa kädestä ja avaa Saamenmaan ja saamelaisen todellisuuden tavalla, jolla en ole aiemmin päässyt näkemään.  Etelä-Suomesta kotoisin oleva Samu muuttaa Saamenmaalle työn ja naisen perässä. Uteliaalle oppijalle avautuu uusi maailma siitä huolimatta, että hän on valistunut ja sivistynyt ihminen, joka on ollut kiinnostunut Lapista lapsuudestaan saakka. Samun rakkauden kohde on saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle, on ajan mielenkiintoisin taiteilija. Ellen ja Samun rakkaustarina toimii kirjan selkärankana, mutta lihan luitten ympärille kasvattaa Saamenmaa ja saamelaisuus.  Holmberg opettaa ja näyttää, välillä vääntäen rautalangasta, mutta katsoo samalla lempeästi päähenkilöään tarjoten suomalaiselle lukijalle samaistumispintaa ja ymmärrystä Samussa. Halla Helle on hieno lukukokemus ja sanataideteos tärkeästä aiheesta.

Jussi Seppänen, Jussi Seppänen. WSOY 2020.

Jussi Seppänen kertoo kirjailijasta nimeltä Jussi Seppänen.  Hauska, vähän itkettävä, tarkkanäköinen ja sopivan kokeellinen teos kirjailijuudesta ja elämästä. Tarina kulkee ja välillä naurattaa niin, että melkein tikahtuu. Älä epäröi tarttua tähän kirjaan, saatat rakastua!

Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle – henkisyyden puollustus. Bazar 2020.

Timo Airaksinen on Helsingin yliopiston käytännöllisen filososfian emeritusprofessori, joka määrittelee itsensä post-ateistiksi: ´Post-ateisti sanoo, että jumaluuksia on niin paljon ja niistä on niin sekavia luonnehdintoja, ettei niihin voi kuvitella uskovansa. Ei ole mielekästä todistella, että jumalaa ei ole olemassa´. Teoksessa Airaksinen erottaa toisistaan hengellisyyden ja henkisyyden. Ensin mainittu merkitsee uskoa jumaliin ja tuonpuoleiseen todellisuuteen. Henkisyys puolestaan merkitsee etiikan, moraalin ja korkeimpien arvojen pohtimista. Jäähyväiset uskonnolle on avartavaa luettavaa kaikkia kulttuureja lävistävistä uskonnoista ja niiden historiasta. Airaksinen kirjoittaa letkeällä ja vetävällä otteella, pilke silmäkulmassa.

Peter Englund, Murha Sunnuntaitiellä. WSOY 2020.

Peter Englund on yksi Ruotsin tunnetuimmista historioitsijoista, palkittu tietokirjailija ja entinen Ruotsin akatemian jäsen. Kirja on kiihkoton ja pieteetillä taustoitettu tutkimus Kickan Granellin murhasta ja sen selvittämisestä. Englund hyödyntää sekä dekkarin että historiantutkimuksen konventiota ja kirjoittaa sujuvaa ja vetävää tekstiä.  Oman mausteensa tuo se, että Englund kirjoittaa myös itsensä ja oman kokemuksensa ajankohdan Ruotsista teokseen. Parhaiden ruotsalaisen dekkarien tapaan Murha sunnuntaitiellä on myös suoran yhteiskunnallinen.

Väinö Linna: Tunnettu ja tuntematon. WSOY 2020.

Essee- ja artikkelikokoelma viime vuonna juhlavuottaan viettäneen Väinö Linnan tuotannosta, tulkinnoista ja vähän elämästäkin. Kirjoittajat ovat tunnettuja ja tunnustettuja tutkijoita ja taiteilijoita. Osa teksteistä on akateemisia, osa kaunokirjallisia ja se tekee teoksesta vaihtelevaa ja mielenkiintoista luettavaa. Näkökulmia on useita, osa tuttuja vuosikymmenten ajan käydystä Linna-keskustelusta, osa uusia ja tuoreita. Kirjaa voi lukea artikkeli ja essee kerrallaan – ajateltavaa ja pureskeltavaa jää jokaisen tekstin jälkeen. Sopii sekä Linna-fanille, satunnaiselle lukijalle, kirjallisuuden tutkimuksen ystävälle tai muuten vaan Suomen lähihistoriasta kiinnostuneelle.

Johanna Holmström, Märta Tikkanen – tyttö, joka halusi juosta vetten päällä. Tammi 2020.

Kirjailija Johanna Holmströmin elämäkerta Märta Tikkasesta on hyvin taustoitettu ja kirjoitettu teos. Mielenkiintoisen nykypäivän perspektiivin kirjaan tuo se, että Holmström ei häivytä itseään tekstistä, vaan reflektoi omaa suhdettaan sekä Tikkaseen, tämän elämään että hänen teoksiinsa rakentaessaan tarinaa päähenkilöstään.

M. A. Numminen, Kaukana väijyy ystäviä. Docendo 2020.

Omaelämäkerta, jota suosittelen erityisesti M. A. Nummista rakastaville. Teos on sujuvasti kirjoitettu ja yksityiskohtainen kronologinen kuvaus vuosista 1965 – 1989. Kirja on riemastuttava ja sivistävä teos Nummisen hengästyttävästä elämästä ja teoista.

Annan poimintoja kevään uutuuksista

Romaanit:

Susanna Alakoski, Pumpulienkeli. WSOY, huhtikuu 2021.
Ruotsinsuomalaisen Alakosken uusi, neliosaisen sarjan aloittava teos. Pumpulienkeli kurottaa ajallisesti kauemmas kuin Alakosken aiemmat teokset – naisten sukukronikka alkaa 1900-luvun alun Pohjanmaalta.

Saara Turunen, Järjettömiä ajatuksia. Tammi, maaliskuu 2021.
Turunen on yksi tämän hetken kotimaisista suosikeistani, pidin Rakkaudenhirviöstä ja ra-kas-tin Sivuhenkilöä. Turunen pohtii mielenkiintoisesti teoksen kirjoitusprosessia Goodreadsissa: https://www.goodreads.com/author_blog_posts/21083443-j-rjett-mi-asioita-prosessista

Marjo Niemi, Kuuleminen. Teos, maaliskuu 2021.
Marjo Niemen uutukainen. Kaikkien menetysten äiti löi ilmat pihalle, Kuulemiselta odotan paljon.

Esseet:

Louise Glück, Esseitä amerikkalaisuuden ytimestä. Aviador, huhtikuu 2021.
Nobelistin tuotanto on minulle vielä tuntematonta, joten tämän luen ihan yleissivistyksen vuoksi.

Leena Krohn, Mitä en koskaan oppinut. Teos, maaliskuu 2021.
Leena Krohnin tekstien äärellä olen usein eksyksissä ja hämmentynyt, mutta aina vaikuttunut ja kosketettu.

Tietokirjat:

Orlando Figes, Vallankumouksen Venäjä 1891 – 1991. Siltala, 2021.
Venäjä kiinnostaa, Neuvostoliitto kiinnostaa, historia kiinnostaa. What´s not to like.  

Lukemattomat mahdollisuudet -hanke järjesti vuosien 2019 ja 2020 aikana kirjastojen henkilöstölle kaksi maksutonta lukuohjaajakoulutusta, joissa etsittiin keinoja motivoida lukemaan tottumattomia aikuisia lukemisen pariin.

Koulutukset toteutettiin monimuoto-opintoina Turussa ja Seinäjoella. Koulutusten tavoitteena oli lisätä ymmärrystä aikuisväestön heikosta lukutaidosta, edistää ymmärtämystä kohderyhmän tarpeista ja tuottaa osallistujille osaamista lukemiseen kannustavien tilaisuuksien suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja arvioimiseen. Koulutuksessa perehdyttiin toiminnallisiin ja osallistaviin ohjausmenetelmiin ja osallistujia oli yleisistä kirjastoista ympäri maata.

Täytin hakemuksen Seinäjoen lukuohjaajakoulutukseen hetken mielijohteesta – uutiskirjeestä bongattu koulutus tuntui sopivan sekä oman ammattitaitoni ja työnantajani kirjastotyön kehittämisen tarpeisiin loistavasti. Soitin nopean puhelun lähiesihenkilölle ja pistin kupongin vetämään, enkä ole katunut hetkeäkään.

Olen vielä vihreä kirjastolainen, vaikka työkokemusta eri aloilta onkin karttunut jo parin vuosikymmenen verran. Neljäkymmenvuotispäivän kolkutellessa heräsin eräänä aamuyönä ikä- ja identiteettikriisiin. Hetken pyöriskeltyäni aloin miettiä, missä haluaisin olla töissä ja mitä olisi sellainen työ, jonka kokisin itselleni ja muille merkitykselliseksi. Parin tunnin painiskelun jälkeen asia valkeni minulle: kirjastoon! Aamulla hain yhteishaussa Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan opiskelemaan informaatiotutkimusta. Ensimmäinen askel kohti unelmieni työpaikkaa oli otettu, sekin hetken mielijohteesta.

Motiivini lukuohjaajakoulutukseen hakeutumiseen oli ymmärrys maksuttomien kirjastopalveluiden ja lukutaidon merkityksestä yksilölle ja yhteiskunnalle sekä rakkaus kirjallisuuteen. Olen miettinyt paljon sitä, miten tavoitamme ihmiset, jotka hyötyisivät kirjaston palveluista, mutta eivät syystä tai toisesta löydä seiniemme sisälle tai koe kirjaston olevan heitä varten. Dostojevskilla kumauttamalla ei innosteta lukematonta lukemaan, mutta ehkä keinoja olisi?

Koulutuksen ensimmäisellä tapaamiskerralla olin hieman hämmentynyt ja hetkittäin turhautunut. Jokainen meistä kirjastolaisista olisi halunnut päästä heti käsiksi metodeihin, mutta kouluttajat pihtasivat keinoja ja tapoja ja sohivat meitä ihmisten, kohderyhmien ja tarpeiden suuntaan. Mielenkiintolähtöisyys ja ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen jäivät ensimmäiseltä kerralta mieleen ja itämään. Ja se, että pitää malttaa mielensä ja pilkkoa ilosanoma kirjaston erinomaisuudesta pieniksi, salakavaliksi suupaloiksi.

Jos lukuohjauskoulutuksesta pitää valita yksi asia, joka erityisesti sykähdytti sydäntäni, se on ehdottomasti tasavertaisena kohtaaminen. Ihmisenä ihmiselle on mahdollista rakentaa luottamusta, luoda yhteys ja saada asiakas kuuntelemaan. Samalla ehkä tulee kylväneeksi muutoksen siemenen tai ainakin herättäneeksi ajatuksen. Eivätkä metodin käyttömahdollisuudet rajoitu lukuohjaukseen, vaan sitä voi hyödyntää kaikissa päivittäisissä kohtaamisissa sekä asiakkaiden että kollegoiden kanssa.

Muita lempiasioitani lukuohjauksessa ovat mielenkiintolähtöisyys ja se, että parhaimmillaan lukuohjaukseen osallistumisella voi olla suuri merkitys yksilön elämään. Esimerkkejä kohtaamisen voimasta sain jo ensimmäisillä lukuohjauskerroillani. Sain myös rohkeutta ja intoa käyttää erilaisia sanataiteen keinoja ja harjoituksia. Tähän saakka olen aina ollut se vastarannan kiiski, joka jupisee vastaan, kun joutuu osallistumaan ja ryhmäytymään. On mukavaa huomata, kuinka omalta mukavuusalueelta poistuminen, tutusta roolista vapautuminen ja hetkeen heittäytyminen houkuttelee myös muita antamaan lukemiselle mahdollisuuden, kuin huomaamatta.

Ehdin toteuttaa lukuohjauksen ammattiopisto Brahen S2-ryhmän kanssa ennen kuin maailma muuttui maaliskuussa. Kokemus oli hyvä ja innostava ja jatkoa seurasi syksyllä uuden S2-ryhmän kanssa. Lukuohjauksia on tarkoitus jatkossa tarjota 2. asteen oppilaitosten lisäksi esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoille. Ota rohkeasti yhteyttä kirjastoon, jos kiinnostuit! Innostava koulutus ja sen tarjoamat työkalut saivat ideat rönsyämään ja sivutuotteena syntyi mm. nuorille suunnattu matalan kynnyksen lukuhaaste.

Lukuohjauskoulutuksesta löysin monta hyvää juttua kirjastotyön arkeen. Uskon metodin poikivan lukuohjausten lisäksi muita uusia avauksia erityisesti omien tilojemme ulkopuolelle suuntautuvaan työhön. Ohitse ovat ne ajat, jolloin odottelimme aikuisasiakkaiden vaeltavan ovistamme sisään, joko tarkoituksella tai epähuomiossa. Olen alusta saakka pyrkinyt suuntaamaan ulos kirjastosta ja ollut onnekas, koska esihenkilöni ovat mahdollistaneet moiset pyrinnöt. Lukuohjauskoulutus antoi lisää intoa potkaista ovet ja ikkunat auki, toivottaa kaikki tervetulleiksi ja suunnata ulos maailmaan – kunhan pandemia hellittää.

Anna

Raahen Kirjaklubilaiset ovat tänäkin vuonna keränneet listan joulun ajan lukusuosituksista. Vielä ehdit tehdä varauksen verkkokirjastossa https://outi.finna.fi/ ja noutaa lukemista vuodenvaihteen leppoisiin päiviin. Ainakin minun lempipuuhiani joululomalla on käpertyä konvehtirasian ja kirjan kanssa sohvannurkkaan ja antaa tarinan viedä mennessään.

 Aikuisten kaunokirjoja:

Aris Fioretos: Nelly B:n sydän. Suomentanut Outi Menna. Teos, 2018.

Vuosi on 1924, kaupunki Berliini. Nelly Becker on ensimmäinen saksalainen naislentäjä, mutta lääkäri kieltää häneltä lentämisen. Sydän ei kestä. Nelly jättää lentokonehallit ja aviomiehensä taakseen ja yrittää löytää lentämisen korviketta maan päältä. Löytyy Irma ja iloinen 20-luku mutta loppujen lopuksi sydän ei kestä sitäkään.

Eva Frantz; Sininen huvila. Schildts & Söderström 2017. Suomentanut Ulla Lempinen.

Anna Glad joutuu keskellä yötä lähtemään paikallisen suositun bloggaajan kotiin Siniseen huvilaan. Bloggaaja Becca Stenlund makaa vakavasti pahoinpideltynä keittiönsä lattialla. Hälytyksen teki kaksi nuorta, jotka olivat törmänneet maantiellä yövaatteissa harhailevaan pikkupoikaan. Poika oli puhunut, että äiti ei herää. Hän vaan nukkuu ja on aivan tahmea. 

Anna Glad joutuu keskelle blogimaailmaa, joka ei ole niin auvoista kuin suosiosta voisi kuvitella. Kuka tuo päivittäin uusia tuoreita kukkia Sinisen huvilan pöydälle?

Joseph Heller: Catch 22 – Me sotasankarit.
Joseph Hellerin esikoisteos vuodelta 1961, joka naurattaa ääneen, kunnes lopulta joutuu miettimään, mikä tässä kaikessa naurattaa. Sodan julmuus ja mielettömyys tuodaan ilmi joka sivulla. Kaikkien aikojen paras sotaromaani, joka kestää uusintaluvut.

V. E. Schwab: Darker Shade of Magic. Tor Books, 2015.

Darker Shade of Magic on ensimmäinen osa Shades of Magic -trilogiasta, joka on myös suomennettu. Joskus on kuitenkin mukavampi lukea kirjoja niiden alkuperäiskielellä. Kirja kertoo velhoista ja varkaista sekä kuninkaallisista, jotka hallitsevat neljää eriväristä Lontoota. Punainen ja valkoinen Lontoo ovat täynnä taikuutta, harmaa Lontoo on sen jo unohtanut ja mustaa Lontoota ei ole enää olemassa, ainakaan muille. Mustasilmäinen velho Kell ja teräväkielinen varas Lila seikkailevat kaupunkien välillä henkensä kaupalla. Pelastuvatko maailmat?

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät. Atena, 2020.

”Kaikki on sortunut, vain keittiössä elämä pysyy ennallaan.”

Esikoisromaani pohjautuu kirjailijan suvun tarinoihin ja kohtaloihin, jotka kulkevat aina Stalinin vainojen ajasta nykypäivän maahanmuuttaja-arkeen. Vaikka sukutarina on traaginen ja järkyttävä, on kirja myös hyvin lämmin kuvaus perheyhteyden merkityksestä. Kaunis, taiten käytetty kieli piirtää miljööt ja ihmiset eloon unohtamatta pieniä ilon ja onnen pilkahduksia epävarmuudessa ja pelossa elettävän arjen keskellä. Tarinan ympyrä sulkeutuu Sandarmohin mäntymetsiin, jotka ovat verisen historiansa vuoksi jälleen viime aikoina nousseet julkiseen keskusteluun.  

Heinz Strunk: Kultainen hansikas. Suomentanut Anneli Vilkko-Riihelä. Sammakko, 2019.

Epäjännäri alkoholisoituneesta sarjamurhaajasta. Loisteliaasti kirjoitettu ja Anneli Vilkko-Riihelän saksasta suomentama. Romaanissa on lähes tulkoon mukana hajuraita. Kuvotusvaroitus!

John Kennedy Toole: A Confederacy of Dunces. Penguin, 1981.

Toolen romaani julkaistiin ja sai mainetta vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Räävitön ja kaikkia henkilöitään tasapuolisesti pilkkaava romaani. Suomennettu nimellä Typerysten salaliitto.

Tietokirjoja:

Seppo Hentilä: Pitkät varjot: Muistamisen historia ja politiikka. Siltala, 2018.

Moneen kertaan palkittu teos sisällissodan vaikutuksista suomalaisen yhteiskuntaan ja sen rakentumiseen. Taitavasti kirjoitettu teos, joka avaa uusia näkökulmia vuosisataiseen itsenäisen Suomen historiaan ja siihen, miten pitkät varjot tavoittivat ja tavoittavat edelleen yhteiskuntamme kaikki kerrokset. Tietokirjallisuutta parhaimmillaan. Minulle tämä oli sisällissodan merkkivuoden paras teos, vaikka itse sotatapahtumia kirjassa ei avata juurikaan.

Mika Pekkola & Jarno Hietalahti: Terapiaa mielipuoliselle maailmalle: Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus. Vastapaino, 2019.

Erich Fromm, saksalaissyntyinen psykoanalyytikko ja humanistifilosofi seurasi aitiopaikalta totalitarismin nousua Saksassa 1930-luvun alussa ja muutti Yhdysvaltoihin 1933. Frommin ajattelun keskiössä on kysymys siitä, miksi ihmiset vajoavat aina uudelleen raakuuteen ja välinpitämättömyyteen, huolimatta siitä, että ainakin länsimaissa eletään ennennäkemättömän vaurauden keskellä.

Kahden suomalaistutkijan tietokirja avaa uusia näkökulmia Frommin ajatteluun ja esittää mielenkiintoisia ajatuskulkuja ja ratkaisumalleja Frommin humanismin soveltamiseen nykypäivänä. Frommin ajattelu nojaa toivoon ja paremman maailman mahdollisuuteen ja haastaa lukijaa kyseenalaistamaan nykymaailmassa vallitsevaa itsekkyyttä, omaneduntavoittelua ja muukalaisvihamielisyyttä.

Johan Strang & Thomas Wallgren: Georg Henrik von Wright: Modernin ajan ajattelija. Suomentanut Timo Soukola. Gaudeamus, 2020.

Kirjoituskokoelma Suomen kuuluisimmasta filosofista. Teos ei ole todellakaan elämäkerta, mutta elämäkerrallista tietoa on juuri sopivasti, ettei kokonaisuus mene teoriajöötin puolelle. Kaltaisekseen teokseksi hyvin viihdyttävä.

Lasten, nuorten ja lastenmielisten kirjoja:

Suzanne Collins: Nälkäpeli – Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Suomentanut Helene Bützow WSOY 2020.

Epäilin aluksi, että Balladi laululinnuista ja käärmeistä on vain paluu Suzanne Collinsin aiemman Nälkäpeli-sarjan suosion lämpöön. Teos kuitenkin toimii omillaan hyvin, ja on mielestäni parempi kuin alkuperäisen sarjan kaksi viimeistä osaa.  

Kirja sijoittuu ajallisesti ennen trilogiaa, ja aiemmissa kirjoissa esiintyvä presidentti Coriolanus Snow on vielä nuorukainen. Jos on lukenut Nälkäpeli-trilogian, tietää, millainen mies Snowsta myöhemmin kehkeytyy. Balladi laululinnuista ja käärmeistä valottaa Snown nuoruutta ja ratkaisuja, jotka vievät hänet Nälkäpelin säälimättömäksi johtajaksi. 

Sisällissodan jälkeisenä rangaistuksena kehitetty Nälkäpeli pakottaa jokaisen maan vyöhykkeen lähettämään kaksi nuorta taisteluun elämästä ja kuolemasta. Peliä ollaan kirjassa vasta kehittämässä, ja ensimmäistä kertaa pelaajilla on omat ohjaajat, jotka on valittu pääkaupungin huippuopiskelijoiden joukosta. Kunnianhimoisen Coriolanuksen pettymykseksi hän saa ohjattavakseen Lucyn köyhältä vyöhyke kahdeltatoista. Käy kuitenkin ilmi, että Lucy on valovoimainen hahmo, joka voittaa ihmiset puolelleen. Coriolanuksella onkin yllättäen kaikki valtit käsissään, kun vain toimii oikein – mitä oikein toimiminen sitten kenenkin osalta tarkoittaa. 

Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun. Suomentanut Sarianna Silvonen. Kuvittanut Chris Mould. Aula & Co. 2017.

”Tiedätkö miten taikuus toimii? Taikuus, joka saa porot lentämään taivaalla? Taikuus, jonka ansiosta joulupukki pystyy matkustamaan maailman ympäri yhdessä yössä? Taikuus, joka pysäyttää ajan ja tekee unelmista totta? /Toivo/ Se on avain kaikkeen. / Ilman toivoa ei ole taikaa.”

Amelia Toivorinta on tyttö, joka haluaa toiveidensa toteutuvan. Kun hän toivoo jotain, niin hän tietää tarkkaan kenen puoleen kääntyä – joulupukin. Taika, johon Amelia uskoo, on kuitenkin hiipumassa. Tapahtuu kaikenlaista outoa. Onko joulu enää pelastettavissa vai onko koko joulu peruttu? Lopulta joulupukki huomaa, että kukaan muu kuin Amelia ei voi pelastaa joulua. 

Mukava joulutarina kaikenikäisille jouluihmisille.

Elina Pitkäkangas: Hukan perimät, Myllylahti 2020.

En ole lukenut Elina Pitkäkankaan aiempaa ihmissusitrilogiaa, mutta samaan maailmaan sijoittuva Hukan perimät on kiinnostava nuortenkirja (tai tarkemmin young adult -romaani). Ajatuksia herätti jo Tuntemattoman sotilaan henkeen tehty kansikuva.

Maailmassa riehuu lykantropia-virus, joka muuttaa sen kantajan ihmissudeksi. Yksi Suomen tärkeimmistä organisaatioista onkin Jahti, jonka sotilaat metsästävät ihmissusia. Nuori Alexander on päässyt osaksi Jahtia ja vieläpä legendan, kapteeni Väinö Ollikaisen partioon. Tehtävä on selvä: hävittää pelottavat, pahat, moraalittomat ihmissudet Suomesta. 

Sitten yhtenä talvisena kuutamoyönä Kuusamossa asetelma muuttuu täysin, ja niin Alexander kuin lukijakin pääsevät pohtimaan, mikä on pahuutta ja kuinka paljon pelkoon aina kytkeytyy tietämättömyyttä.  Ihmissusista käydyn keskustelun sävyssä ja ihmisten välisessä vastakkainasettelussa on paljon tuttuja kaikuja todellisuudesta. 

Anja Portin: Radio Popov. Kustantamo S&S, 2020.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Radio Popov on tarina siitä, miten Alfred yksinäisen ei tarvitse enää olla yksinäinen. Herkkäkorvainen Amanda ottaa Alfredin luokseen asumaan, ja ullakolta löytynyt radiolähetin johdattaa kaupungin muutkin yksinäiset lapset yhteen. Alfredin ja muiden lasten elämät saavat välillä kyyneleet varttuneemmankin lukijan silmäkulmiin: loputon yksinäisyys muuttuu iloksi ja sellaiseksi elämäksi, jota lasten kuuluukin elää.

Elokuvia:

Maryam (2019, ohjaaja Haifaa al-Mansour)

Maryam (Mila Al Zahrani) on lentokentällä lähdössä lääkärikonferenssiin, kun käy ilmi, että hänen matkustuslupansa on vanhentunut. Koska ollaan Saudi-Arabiassa, luvan saamiseksi on oltava isän allekirjoitus. Isä ei ole kaupungissa, ja Maryamin etsiessä allekirjoittajaa luvalleen hän tulee samalla puolivahingossa ilmoittautuneeksi kunnallisvaaliehdokkaaksi. Vaikka ehdokkuus ei ollut alun perin Maryamin mielessä, hän päättää ottaa haasteen vastaan saadakseen sairaalalleen johtavan tien kuntoon. Sen jälkeen törmäilläänkin lasikattoihin niin että pauke käy. 

The Dressmaker (2015, ohjaaja Jocelyn Moorhause)

The Dressmaker -elokuvassa on draamaa, rikoselokuvaa ja syvää, mustaa komiikkaa. Kate Winsletin taitavasti esittämä Myrtle palaa pieneen kotikaupunkiinsa vuosia koko yhteisöön trauman jättäneiden tapahtumien jälkeen. Kaikilla on salaisuuksia, ja Myrtlen paluu sekä nostaa vanhat asiat pintaan että muuttaa kaiken. Totuus menneisyyden tapahtumista nousee esiin yksi Myrtlen ompelema kaunis glamour-puku kerrallaan. Kaikeksi onneksi käsikirjoitus ja Myrtle ovat vaikeasti ennakoitavia, eikä elokuva kääriydy sovinnaisuuksiin.

 

Sarjakuva:

Tiitu Takalo: Memento mori. WSOY, 2020.

Tiitu Takalon sarjakuvaromaani on omaelämäkerrallinen kertomus uupumuksesta, ilon katoamisesta, vakavasta sairastumisesta, hapuilusta takaisin elämään ja valoon. Rehellinen ja hetkittäin rujo kertomus avaa ovia ja ikkunoita inhimillisyyteen, toivoon ja siihen, mikä on tärkeää.

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. WSOY. 2020.

Tommi Kinnusen teos Ei kertonut katuvansa on tarina Lapin sodan vaikutuksista ja naisista, jotka palaavat aiempien liittolaisten, mutta nykyisten vihollisten palveluksesta takaisin kotiinsa Suomeen, isänmaahan, jonka he ovat muun kansan silmissä hylänneet.

Tarina alkaa vuoden 1945 Norjan pohjoisosista, jossa maan miehittäneet saksalaiset ovat sodan hävittyään palaamassa kotikonnuilleen. Heidän seuranaan on ollut suomalaisia naisia niin rahan, rakkauden kuin uusien kokemustenkin perässä. Laivoihin otetaan kuitenkin vain saksalaisia ja heidän jälkeläisiään synnyttäviä naisia. Muut naiset joutuvat odottamaan tuomiotaan täydessä tietämättömyydessä siitä, mitä tuleman pitää.

Naiset joutuvat vankileirille, josta heidät kuljetetaan Suomeen autojen lavoilla. Yksi autoista jättää lastinsa Suomen ja Norjan rajalle, Kilpisjärven liepeille. Naisista viisi päättää kävellä koteihinsa läpi poltetun Lapin tietämättä lainkaan, mitä matkalla, saatika kotona on vastassa.

Nämä viisi naista ovat Irene, Aili, Siiri, Veera ja Katri. Suurimmassa roolissa heistä on Irene, urkurin rouva pienestä pitäjästä.

Irene oli päätynyt saksalaissotilaiden palvelukseen etsiessään uusia kokemuksia vanhan, tylsäksi ja merkityksettömäksi käyneen elämänsä tilalle. Hän oli tullut Norjaan Klaus-nimisen upseerin mukana, ja alkoi työskennellä sotilaiden kanttiinissa. Irene on luonteeltaan arka, ja kuten hän itsekin kuvailee itseään, hän ajattelee asioista jo etukäteen pahinta. Hän ei tee matkalla itse aloitetta askareissa tai päätöksissä, vaan ennemminkin seuraa muiden naisten tekemisiä ja toimii niiden mukaisesti.

Siirillä on naisten joukossa eräänlainen johtajan rooli. Hänhän se alunperinkin päätti kävellä kotiin. Naiset vieroksuvat hänen haluaan kulkea miesten saappaissa korkokenkien sijaan ja pelonsekaisin tuntein ihailevat hänen rohkeuttaan mennä kohti suuriakin haasteita.

Aili on naisista vanhin, vaatimaton ja hieman pessimistinen sairaanhoitaja. Veera taas on nainen, joka ei kadu tai häpeä, vaikka Irenen ja muiden naisten mielestä joistain asioista voisi olla syytäkin hävetä. Nuorin heistä on Katri, perheensä vanhin lapsi, joka oli joutunut äitinsä kuoleman jälkeen hoitamaan lukuisia sisaruksiaan ja taloa. Hän oli halunnut saksalaisten mukaan rahan perässä, mutta löysi sieltä myös rakkauden.

Kinnunen kertoo naisista ja heidän taustoistaan taidokkaasti pala palalta matkan aikana, kuten ihmiset tavallisestikin tutustuvat toisiinsa pikkuhiljaa. Jopa Irenen, päähenkilön, lukija oppii tuntemaan kunnolla vasta tarinan loppupuolella. Tieto tulee esille lähinnä Irenen havaintojen ja ajatusten kautta, mikä tuntuu myös luonnolliselta lukijan silmissä. Tiedon vähittäinen lisääntyminen lisää myös tarinan kiinnostavuutta: kun kaikkea ei kerrota heti, lukija alkaa janota lisää tietoa, ja näin kirja tulee luetuksi kuin itsestään.

Lisäksi Kinnunen kuvailee hyvin taidokkaasti naisten tuntemuksia ja ajatuksia matkan aikana, oikeastaan niin hyvin että lukijana itsekin pystyin samaistumaan joihinkin heidän tuntemuksiinsa, vaikka elän aivan eri ajassa ja tilanteessa kuin he.

Mielestäni yksi teoksessa esiin nouseva teema on itsensä löytäminen ja uusi alku. Matkan

aikana naisilla on aikaa miettiä, mitä he haluavat elämällään tehdä, ja oikeastaan heidän on pakko pohtia tulevaa selvitäkseen: heidän kotinsa ja heidän koko entinen elämänsä on historiaa, eikä kotona olla välttämättä valmiita ottamaan vastaan.

Irene oli aloittanut uuden elämän pohtimisen jo lähtiessään Klausin mukaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi valmiimpi kuin muut ajatusprosessinsa kanssa, oikeastaan päinvastoin. Kinnunen kuvailee Irenen tuntemuksia näin: “Ireneä houkutti pysähtyä tähän, menneen ja tulevan välimaastoon. – – Mutta sellaista mahdollisuutta ei ollut, – -. Oli pakko jättää jotakin taakseen ja mennä kohti sellaista, josta ei tiedä.” Siiri taas kuvailee tuntevansa itsensä vahvemmaksi kuin koskaan ennen, ja tämä saa matkasta uutta voimaa ja toivoa tulevaan.

Mutta näiden viiden naisen lisäksi myös koko Suomen kansa joutuu aloittamaan alusta, erityisesti poltetussa Lapissa, jossa lähestulkoon kaikki on mennyttä. Ja tämä, koko kansan uusi alku ja tulevaisuus, on asia, jota Irene pohtii peläten: “Jospa he sodan rikkomat luovat maailman, jossa rikkinäisyys olikin tavallisuutta?”

Teos on varmasti yksi mieleenpainuvimmista romaaneista, joita olen eläissäni lukenut. Kinnunen tuo esille paljon minulle uusia asioita Suomen historiasta, asioita, joita en ole aiemmin osannut ajatellakaan. Voin lämpimin mielin suositella tätä kaikille, joita vähänkään kiinnostaa uudenlainen näkökulma kansastamme ja monista vaietuista asioista historiassamme.

Ritva Hellsten: Raija. Aviador. 2020.

Raija Siekkinen on itselleni se novellisti, jonka tuotantoon palaan vuodesta toiseen, usein syksyisin; siksikin Ritva Hellstenin sisarestaan kirjoittama romaani oli jäädä hyllyyn. Lisäksi kirjailijan kaksi aiempaa teosta, Orvot ja Lea, jäivät minulle etäisiksi ja keskeneräisen tuntuisiksi.

Onneksi kuitenkin tartuin, epäilyksistäni huolimatta, tähän Hellstenin ”psykologiseen ja fiktiiviseen kuvitelmaan” Siekkisen elämästä ja työstä. Yksikön kolmannessa persoonassa kulkeva romaani on kaunis ja taidokas homage, jonka ääni ja rytmi rakentavat lukemisen arvoisen kokonaisuuden.

Luin Raijan aika pian sen ilmestymisen jälkeen ja ihastuin kuvaukseen, kielen konventioihin, rivien väleihin ja teemoihin, jotka toistuvat myös päähenkilön omassa tuotannossa. Kirjan alkupuolella Hellsten vielä hapuilee, eikä yllä sisarensa tarkkuuteen ja taituruuteen. Suunta on kuitenkin oikea, ilmaisu kirkastuu sivujen karttuessa ja tyylivalinta rakentaa uskottavaa kuvaa herkästä ihmisestä, jonka elämän keskipiste oli kirjoittaminen, hänen taiteensa. Teos on omaääninen romaani, ei elämäkerta, ja ehkä juuri sen vuoksi tuntu olennaisen tavoittamisesta leimaa koko lukukokemusta. Se sama, joka vetää minut Siekkisen tekstien syliin yhä uudestaan.

Romaani kuljettaa hän-kertojaa, Raijaa, kahdessa aikatasossa. Toisessa eletään Raijan viimeistä vuotta, rinnalle punoutuu menneisyys lapsuudesta traagiseen loppuun saakka. Rakkaus ja kirjallisuus kantavat päähenkilöä, vaikka tummat sävyt ovat läsnä jokaisessa elämänvaiheessa. Ihmissuhteet ja se, mitä ei sanota ääneen, on kaiken keskiössä. Raija on alusta loppuun erilainen, ulkopuolinen, sivustakatsoja, silti ahnaasti elämässä. Jokainen meistä löytää hänestä pintaa johon peilata.

Raatia varten minun oli palattava Raijaan, sillä ensimmäisestä lukukerrasta oli kulunut jo kuukausia. Ritva Hellsten on itse lukenut Raijan äänikirjaksi ja päätin ottaa riskin, ryhtyä kuuntelemaan lukemisen sijaan (Siekkistä en voisi kuvitellakaan kuuntelevani). Äänikirjassa alun hapuilu korostuu vielä tekstiä enemmän, mutta jo puolen tunnin kuuntelun jälkeen tarina vie mennessään.

Jos arvailla pitäisi, ja nythän pitää, en usko tämän teoksen yltävän voittoon tässä kisassa. Yllätyn iloisesti, jos Hellsten voittaa ja Siekkinen Finlandia-palkitaan ikään kuin postuumisti, romaanin päähenkilönä. Teos on hieno ja ansaitsee voiton siinä missä kaikki tämän vuoden ehdokkaista. Lopuksi voisin todeta: jos rakastat Raijaa, tutustu myös Siekkisen tuotantoon.

Anna Kippola

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä. Karisto. 2020.

Romaani kertoo Siirin ja Railin sekä naapurinpojan Antin elämästä
maailmassa, jossa normaalia ollaan jatkuvasti ja oikopäätä valmiita
puolustamaan väkivalloin. Jonnekin 1960-1970-luvuille sijoittuvassa
tarinassa normaalia ovat binääriset sukupuolet ja sukupuoliroolit,
heteroseksuaalisuus ja vammattomuus. Tätä järjestystä puolustavat
yhteisössä kaikki poliittiseen suuntaan katsomatta.

Normaalista poikkeavat ihmiset eivät hae tilanteeseen poliittisia
ratkaisuja eikä kirja ole mikään suuri kertomus poikkeavuuksien
hyväksymisestä yhteisössä. Väkivaltaan vastataan tehokkaimmin
väkivallalla. Yksilöt yrittävät löytää oman tilansa ja olla herättämättä
turhaa huomiota.

Mutta miten ihminen erilaisuutensa hahmottaa ja käsittelee? Mitä pään
sisällä tapahtuu, kun ihminen päättää, ettei kielläkään kiellettyä
rakkautta tai reagoi toisen sairauteen niin kuin muu yhteisö?
Finlandia-raadin lupailuista huolimatta tällainen taso jää kertomuksesta
uupumaan. Helsingin Sanomien kriitikki teki saman havainnon kärkevässä
arviossaan.

Teksti kyllä imaisee mukaansa ja kerronta sujuu. Symboliikkaa tai
maalailua kerronnassa ei ole, mutta vihjaileva kuljetus, jossa ajat,
paikat ja tapahtumat paljastuvat pikku hiljaa, pitää otteessaan.
Kirjan ansio on myös siinä, ettei ajan tunkkaisuutta edes yritetä
keinotekoisesti raikastaa. Päähenkilötkin ovat kaikessa erilaisuudessaan
osa tätä tunkkaisuutta eivätkä he taida olla ajatusmaailmaltaan sen
modernimpia kuin muutkaan.

Kirjassa on tunnetta ja tunnelmaa, joka jää kehoon vielä lukemisen
jälkeenkin. Kun tunne haihtuu, jää miettimään, miksi tarinassa kaikki
tapahtui jotenkin niin sopivasti. Sivuhahmoja ilmestyy tyhjästä
kuljettamaan hetkeksi tarinaa ja jää yhtä nopeasti pois, vaikka aineksia
olisi enempään.

Tunteellisuutta arvosteli HS:n kriitikkokin, mutta ilman sitä juonen
keveys häiritsisi enemmän. Tunteellisuuden kritisointi haiskahtaa myös
melko vanhanaikaiselta naiskirjailijoiden kohtaamalta arvostelulta.

Niko Peltokangas

Heikki Kännö: Runoilija – eli miten veitsellä filosofoidaan. Sammakko. 2020.

MITEN VEITSELLÄ FILOSOFOIDAAN JA FILEOIDAAN 

Kännön välillä hengästyttävää vauhtia eteenpäin kulkeva Faust-tulkinta Runoilija lataa lukijan eteen melkoisen kavalkadin äijämäistä nimien tiputtelua ryyditettynä taiteen eri olomuodoilla: runoudella, kirjallisuudella, oopperalla, kuvataiteella… Kun mukaan sekoitetaan filosofia, esoteria ja okkultismi, saatanallinen soppa on valmis.

Päähenkilö Aurelian Benn, Le Poète, kulkee matkan halki Euroopan ja vuosikymmenten, 1880-luvun Ranskan maaseudulta 1920-luvun Baseliin, koukaten välillä Torinoon, Naumburgiin ja aina ”Akasha-kronikkaan” asti. Reissu alkaa Bennin pakoillessa viranomaisia, jotka epäilevät häntä nuoren neidon murhasta. Neito on ensimmäinen Bennin naisista, jotka kaikki saattavat hänet melkoiseen pulaan. Tai tarkemmin sanottuna, joista kaikki Benn saattaa melkoiseen pulaan. Runoilijan naiset jäävät kuitenkin ohuiksi statisteiksi, kun Kännö marssittaa tähtikaartinsa paikalle. Pakomatkan jatkuessa Benn päätyy Torinoon, missä hän tutustuu filosofi Friedrich Nietzscheen. Bennistä tulee tämän kirjuri, filosofin suurten ajatusten puhtaaksikirjoittaja. Myöhemmin Benn tekee tuttavuutta myös tämän siskon, Elisabeth Förster-Nietzschen kanssa, ja päätyy tällekin töihin. Työskennellessään filosofin sisaren Nietzsche-arkistossa Benn tutustuu Rudolf Steineriin, jonka kirjoille hän päätyy myös. Benn tekee siis töitä itseään suuremmille ajattelijoille, mutta syvällä sisimmässään kaipaa vain omien runojensa kirjoittamista. Runoilun taito on kuitenkin kadonnut hurjassa pyörityksessä ja pakoilussa, jota Benn on tehnyt koko ikänsä.

Kiinnostavin Bennin tuttavuuksista on kuitenkin Heinrich von Grüngen, joka teetättää ihmisillä kestämättömiä sopimuksia. Benn on tehnyt sopimuksen von Grüngenin kanssa ja joutuu elämään sen mukaisesti. Myös Friedrich Nietzsche ja hänen sisarensa, Rudolf Steiner ja Bennin Torinossa vihitty vaimo Minna ovat tehneet omat sopimuksensa. Kun kirjan loppupuolella aletaan kietoa yhteen Nietzschen filosofiaa ja kansallissosialismin nousua Saksassa, käy ilmi, että myös Adolf Hitler on tehnyt oman sopimuksensa von Grüngenin kanssa. Runoilija Aurelian Benn on elänyt elämänsä niin, ettei hän voi päätyä muualle kuin helvettiin. Kirjan viimeiset sivut ovatkin villiä pyöritystä yhdessä Danten helveteistä, jossa Aurelian ja Minna todistavat kansallissosialismin nousua ja lähipiirinsä loppusijoituspaikkaa.

Kännö on ahtanut Runoilijansa täyteen henkilöitä ja ajatuksia, joista kietoutuu ensin maagisrealistinen kuva viime vuosisadan vaihteen Euroopan kuohuista, mutta joka päättyy lopulta silkkaan fantasiatykitykseen, jossa realismi on enää kaukainen muisto.

Hanna Leppikangas